Paku

Reissupakun rakentaminen: Auton varustelu ja sisustus

Noniin, tässä tulee vähän lisää pakuasiaa! Nyt vuorossa varustelu ja sisustus, eli mitä sieltä auton sisältä siis oikein löytyykään?

Heta ja pakun sisustus

Sänky

Tärkein ensin. Koska autossa on tarkoitus nukkua, on sänky aika oleellinen juttu. Varsinkin jos haluaa mukaan myös tavaraa, eivätkä pelkät patjat lattialla tule kysymykseen. Ostettiin Torista vanha levitettävä puusohva, jota muokattiin sahaamalla selkänoja pois ja korottamalla jalkoja. Haluttiin että sängyn alle mahtuu kamakassit, joiden korkeus on noin 40 senttiä. Koitettiin optimoida tila niin, että alle mahtuu mahdollisimman paljon tavaraa, mutta että sängyllä mahtuu kuitenkin istumaan. Onnistuttiin tässä tavoitteessa aika hyvin, vaikka Matti ei ihan suorassa taidakaan mahtua istumaan. Sänky on myös vain 190cm pitkä, jolloin saatiin keittiölle enemmän tilaa. Jotain hyötyä siitäkin, ettei kumpikaan olla superpitkiä, heh.

Sänky ennen muutoksia

Reissupakun sisustus ja sänky

Kuten näkyy, kaikki kalusteet on kiinnitetty kuormaliinoilla autosta löytyviin kiinnistyslenkkeihin ja tarpeen mukaan irrotettavissa ilman työkaluja. Näin pakua voi käyttää myös tavaran kuljettamiseen suhteellisen pienellä vaivalla.

Säilytystilat

Sängyn alla on säilytystilaa hyppykamojen lisäksi myös kaikille muille tavaroille ja vaihtovaatteille. Kaikki vaatteet ovat tuollaisissa muovilaatikoissa, joiden koko koitettiin optimoida mahdollisimman hyvin niin, ettei alle jää turhia koloja. Etupenkkien alla ja takana on myös vähän tilaa, johon on tungettu hyttysverhot, aurinkosuoja, pressu ja auton huoltoon liittyviä juttuja (jäähdytysneste, tuulilasinpesuneste jne.).

Reissupakun säilytyslaatikot ja järjestys

Sängynalusen lisäksi takaa löytyy vähän säilytystilaa keittiötarvikkeille ja ruuille ja seiniltä verkkopusseja pienille tavaroille ja esimerkiksi puhelimille. Ylempänä olevassa kuvassa näkyvät verkkopussit ovat aika käteviä ja tilattiinkin niitä muutama lisää. Lisättiin myös ensimmäisen reissun jälkeen isompi verkko toiselle seinälle, kun todettiin että meillä ei ole mitään säilytyspaikkaa käytetyille vaatteille, jotka eivät kuitenkaan ole vielä menossa pesuun.

Ilmanvaihto

Myös ilmanvaihto on tärkeä juttu, koska kukaan ei varmaankaan halua nukkua huonossa ilmassa. Ilmanvaihto auttaa myös kosteuden poistamiseen, mikä on ruostumisen kannalta tärkeää. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, meillä ilmanvaihdon hoitaa katossa oleva räppänä, jossa on tietokoneen tuuletin avustamassa ilman poistumista. Tämän lisäksi avataan aina ikkunoita ja kuumalla kelillä myös takaluukkua. Takaluukkuun meillä on tuollainen pieni metallinen härpäke, jonka avulla oven saa lukkoon niin, että se on kuitenkin raollaan.

Tuuletin pakun sisällä

Metallihärpäke joka pitää ovea raollaan
Jääkaappi

Meillä on Dometicin Coolfreeze CDF26 jääkaappi, joka valittiin koon, hiljaisuuden, tehokkuuden ja sähkön kulutuksen perusteella. Jääkaappi on sängyn vieressä, eikä varsinaisessa keittiössä. Tämä todettiin paremmaksi paikaksi, koska kaappi painaa jonkun verran ja sopi mittojen puolesta tuohon paljon paremmin. Jääkaappi on liinalla köytettynä väliseinään, eli se ei pääse liikkumaan mutta on kuitenkin helppo irrottaa (kuten kaikki kalusteet autossa).

Dometic jääkaappi

Keittiö

Keittiö on auton takaosassa. Käytännössä kyse on siis tuollaisesta tv-tasosta/hyllystä, johon laitettiin mustekaloja pitämään tavarat paikoillaan. Keittiöstä löytyy KingCamp kaasukeitin (honkkarista), 20 litran vesitonkka ja pesuvati sekä säilytyslaatikoita. Laatikoissa meillä on kaikki ruuat ja astiat.

Ikeasta löytynyt kokoontaitettava pöytä sekä Motonetin retkituolit ovat säilytyksessä takaosan oikeassa reunassa.

Pakun keittiö

Vesitonkka ja vati

Valot

Pakun sisätiloissa kiertää ledinauha, joka valaisee hyvin koko sisätilan. Tilattiin ledit ebaysta, jossa ne olivat aika paljon halvempia kuin Suomessa. Laitettiin valoihin myös himmennin, joka on itseasiassa aika hyvä, vaikka siitä hieman nauruja saatiinkin. Valot ovat niin kirkkaat, että pimeällä niitä tulee käytettyä lähinnä himmeimmällä asetuksella.

Reissupakun valaistus

Verhot

Ompelin autoon verhot pimentävästä kankaasta ja tummansinisestä kankaasta. Sivu- ja takaikkunassa olevat verhot kiinnittyvät magneeteilla karmeihin ja väliverho roikkuu vaijerilla. Verhot on helppo laittaa paikalleen ja ottaa pois ajon ajaksi. Pimentävät verhot lisäävät aika paljon nukkumismukavuutta ja lisäävät yksityisyyttä autossa pimeän aikaan. Välillä laitamme verhot kiinni myös parkkeerauksen ajaksi, jotta takatilaan ei nää sisälle. Vähän tulee valoa reunoista, mutta aika hyvin nuo verhot ovat toimineet.

Pimennysverhojen lisäksi meiltä löytyy Ikean verhoista tehdyt hyttysverkot, jotka laitetaan lisäksi takaoveen ja etuikkunoihin, jos tuntuu että ötököitä on liikkeellä.

Väliverho ohjaamon ja nukkumatilan välissä

Takaikkunan verho

Sellainen sisustus! Mikäli tulee mieleen jotain parannusehdotuksia, ideoita tai kysymyksiä, ota yhteyttä tai laita kommenttia tähän alle 🙂

-
12 kommenttia

Paku

Reissupakun rakentaminen: Mistä lähteä liikkeelle?

Koska jotkut ovat kyselleet pakun modaamisesta reissukäyttöön, kirjoittelen nyt muutamassa osassa vähän vinkkejä. Ensin ajattelin kertoa että mistä me lähdettiin liikkeelle ja kuinka päädyimme ostamaan juuri tuollaisen pakun. En ole mikään autoasiantuntija, joten kaikki vinkit pohjautuvat muilta saatuihin neuvoihin ja omaan kokemukseen tuon yhden auton osalta. Kerron lyhyesti myös miten pakua remontoimme. Parissa myöhemmässä kirjoituksessa esittelen reissupakun sisustuksen ja Matti kertoo sähköistä. Jossain kohtaa annan ehkä vielä pieniä käytännön vinkkejä, jotka parantavat asuttavuutta pakussa. Mutta tässä siis ensimmäinen osa meidän reissupakun rakennustarinasta.

Kuinka päädyimme juuri tällaiseen pakettiautoon?

Paku juuri oston jälkeen

Meidän pakumme on Volkswagen Transporter T4, vuosimalliltaan 2000. Halusimme luotettavan auton, johon mahtuu sänky ja pieni keittiö. Auton tuli myös olla alle 2 metriä korkea ja näppärän kokonoinen parkkeerata kaupungissakin, eli sen tuli mahtua normaaliin parkkiruutuun. Meillä vaihtoehdot olivat käytännössä Hiace tai Portteri, joista päädyimme lopulta Transporteriin ajomukavuuden vuoksi. Meillä oli aika paljon kriteerejä autolle, joista osa täyttyi:

  • T4 malli (moottoriltaan ehkä kestävämpiä kuin uudemmat mallit, huonona puolena ruostuminen)
  • Valkoinen (ei kuumene niin paljon auringossa)
  • Ylöspäin aukeava takaovi (toimii sateensuojana, koska meillä on keittiö takana)
  • Sivu- ja takaikkuna (helpottaa peruuttamista ja näkee ulos)
  • Lyhyt malli (mahtuu normaaliin parkkiruutuun)
  • Alle 300.000 kilometriä ajettu

Ja sitten oli kriteerejä, jotka jäivät haaveeksi:

  • 2.5l moottori (tuossa on siis 1.9l moottori, jolla pärjää, mutta esim. motarilla olisi kiva, jos se olisi vähän tehokkaampi)
  • Ilmastointi (kesällä ajaessa tulisi monesti tarpeeseen)
  • Kääntyvät penkit (tosi harvassa on, eikä kyllä olleet ihan välttämättömät)
  • Webasto (saa jälkeenpäinkin asennettua, jos joskus tulee tarvetta)

Aluksi päätettiin, että mitä mukavuuksia ja kuinka paljon tilaa autoon halutaan. Sen jälkeen kartoitettiin sopivan kokoiset mallit ja valittiin meille se oikea. Kriteerejen päättäminen aluksi auttaa, koska autoja on kuitenkin myynnissä niin paljon. Kannattaa kuitenkin päättää ne asiat, joista ei ole valmis joustamaan (meillä väri ja ovi) ja ne joista voi tarvittaessa joustaa.

Kauanko remontoinnissa kesti?

Meillä remontointiin meni noin 6 viikkoa, kun tehtiin autoa aina iltaisin töiden jälkeen ja viikonloppuisin vähän enemmän. Kauanko aikaa sitten lopulta menee, riippuu ihan siitä, mitä autoon haluaa tehdä.

Rempattiin autoa pääasiassa hyppykerholla, Matin työpaikalla ja kummankin vanhempien pihoissa. Meillä ei siis ollut mitään katosta tai autotallia missään, mutta onneksi kelit sattuivat suosimaan tuon pari kuukautta. Muuten olisi voinut remontti vähän viivästyä. Helpottaa siis tietysti kummasti tekemistä, jos on joku hyvä paikka jossa autoa tehdä, mutta onnistuu se näköjään näinkin.

Pakun pesu Matin työpaikan pihassa

Kuinka me remontoimme autoa ennen varsinaista sisustamista?

Aloitettiin auton remontti irroittelemalla kaikki paneelit ja pesemällä pinnat niiden alta. Autossa oli joskus aiemmin kuljetettu heinää, joten lattian alta löytyi ihan mukavasti multaa ja kaikkea muuta moskaa. Kaikki eivät välttämättä irroittele paneeleita, mutta meille se oli hyvä ratkaisu, koska haluttiin tietää, mitä kaikkea meidän nukkumatilan seinissä on. Lisäksi maalattiin seinien paneelit, sekä lisättiin joka väliin vähän eristettä (eli solumuovia) estämään hälyä ja lämmönvaihteluita. Uusittiin myös huonoimman näköiset levyt, jotka olivat lattia, katto ja ovien paneelit. Vanhoja paneeleja ei siis kannata heti heittää pois, vaan niitä kannattaa käyttää mallina uusien levyjen leikkaamisessa.

Poistettiin pakusta myös väliseinä puolesta välistä ylöspäin. Haluttiin, että tarvittaessa takaa pystyy heittämään etupenkille tavaroita, ja että ilma kiertää autossa vähän paremmin. Nyt etupenkiltä pääsee tarvittaessa myös siirtymään taakse ja toisinpäin, jos jostain syystä ei halua mennä ulos. Väliseinä oli pistehitseillä kiinni, joiden poraaminen auki oli melkoinen urakka. Osa hitseistä jouduttiin rälläköimään auki ja yhteensä aikaa irrottamiseen meni noin kaksi työpäivää.

Väliseinän poisto Transporterista

Tuon jälkeen paikkailtiin pohjaa ja maalipintaa. Lattiavanerin alla oli jonkin verran ruostetta, jotka hiottiin ja maalattiin. Pohjasta löytyi myös pari isompaa ruostealuetta, jotka jouduttiin hitsaamaan (kiitos iskä!). Käytännössä maalattiin projektin aikana autoa sekä sisältä että ulkoa, koska haluttiin estää ruostumista mahdollisimman paljon.

Ruostereiät auton pohjassa

Iskä hitsaa ja Heta pitelee korviaan

Valkoiseksi maalattu, hitsattu ja putsattu paku

Lisäksi asennettiin katolle ilmanvaihtoa varten Dometicin räppänä, joka muuten on auton ainoa ilmanvaihtoventtiili. Sisäpuolella on tietokoneen tuuletin, joka tunkee ilmaa ulospäin. Tuloilma tulee raollaan olevista ikkunoista.

Katolta löytyy myös aurinkopaneeli, joka lataa hupiakkua. Kaikki laitteet mitä meillä autossa on, ottavat virran hupiakusta, jolloin auton oma akku ei tyhjene, vaikka oltaisiin pidempään paikallaan. Ajaessa laturi kuitenkin lataa kumpaakin akkua. Johdot vedettiin pääasiassa paneelien alle, ripoteltiin autoon muutama pistorasia ja asennettiin invertteri. Matti vierailikin täällä blogissa ja kirjoitteli sähköistä tarkemman kuvauksen.

Aurinkopaneeli ja ilmareikä katolla

Ja mitä reissupaku sitten maksoi?

Tehtiin ennen pakun ostamista budjetti, jonka avulla myös seurattiin kuluja projektin aikana melko tarkasti. Autoon on tällä hetkellä mennyt rahaa noin 5500 euroa, josta itse auton osuus on 2700 euroa. Matkailuautoon verrattuna ei niin kallis, mutta kyllä se jonkin verran maksaa.

Ylivoimaisesti kallein yksittäinen hankinta oli jääkaappi (400e), koska haluttiin varmasti hiljainen ja toimiva kompressorikaappi. Sen lisäksi invertteri, akku, pohjavaneri ja aurinkopaneeli maksoivat jonkin verran. Jos kokonaisuuksia miettii, niin sähköasennuksiin ja maalauksiin meni iso osa budjettia. Jos siellä on joku joka miettii auton modausta ja haluaa tietää tarkan budjetin, niin ota yhteyttä!

Tiedän että jotkut laittavat tällaisiin pakuihin kymmeniä tuhansia euroja, mutta näin budjetillakin voi tehdä. Ja ilman sähköjä saisi varmaan aika paljon lisää karsittua hinnasta.

Heta pakun katolla

-
Ei kommentteja

Italia

Ostettiin laivaliput!

Näkymä laivasta

Lähtö on nyt sitten maanantaina 17. syyskuuta, eli alle kuuden viikon päästä. Jännittää.

Tällä kertaa ei ajeta via balticaa, vaan mennään suoraan laivalla Saksaan. Säästetään pari ajopäivää ja luultavasti myös hermoja, jos (kun) auto on täynnä tavaraa. Varattiin myös jo majoitus ensimmäiseksi viikoksi Milanoon. Etsitään varsinainen asunto sitten vasta paikan päältä, mutta haluttiin että on joku paikka mihin mennä. Autossahan voisi myös asua, mutta se olisi luultavasti sen verran ahdasta, että airbnb-asunto on parempi vaihtoehto.

Laitettiin myös hakemukset codice fiscalea varten kohti suurlähetystöä. Italiassa monien juttujen hoitamiseen tarvitsee tällaisen veronumeron. Numeron voi hakea Italiassa tai jo etukäteen suurlähetystöstä, ja ajateltiin että on kätevää hoitaa mahdollisimman paljon asioita etukäteen jos se vaan on mahdollista. Toivottavasti kortit ehtii tulla ennen kuin me lähdetään.

Alkaa jo tuntua siltä että kohta me oikeasti lähdetään. Välillä jännittää ja vähän jopa ahdistaa, mutta kyllä nämä asiat tästä varmaan pikkuhiljaa selviää. Yksi juttu kerrallaan 🙂

-
Ei kommentteja