Paku

Reissupakun keittiö ja ruuanlaitto autossa

Pitkästä aikaa vähän pakuasiaa. Ajattelin kirjoitella nyt enemmän meidän auton keittiöstä ja ruuanlaitosta pakussa. Kerron esimerkiksi mitä tarvikkeita meidän pienestä keittiöstä löytyy ja millaista ruokaa minimaalisella määrällä välineitä voi kokata.

Kuten aiemmista kirjoituksista on selvinnyt, meillä on keittiö takana jääkaappia lukuunottamatta, joka siis sijaitsee sivuoven puolella sängyn vieressä. Koska meillä on lyhyempi Transporter ja kiinteä sänky, ei keittiölle oikein ollut muuta paikkaa kuin auton takaosa. Sen takia halusimme ylöspäin nousevan takaoven, joka toimii siis sateensuojana kokkaillessa ja tarvittaessa syödessä. “Ulkokeittiön” hyvä puoli on, että höyryt ja kosteus päätyvät ulos, eivätkä auton rakenteisiin. Kurja puoli on, että huonolla kelillä tai kovalla tuulella saattaa ravintola tai leivän syöminen auton sisällä houkutella ruuanlaittoa enemmän.

Ruokailua ja hengausta varten meillä on kokoontaittuva pöytä ja kaksi halpaa retkituolia. Pöytä on Ikeasta ja tuolit Motonetista. Kivalla kelillä levitetään tuolit ja pöytä aurinkoon, mutta sateisella kelillä pitääkin sitten katsoa mikä on järkevintä. Jos sataa vain vähän, pärjää auton takana ihan hyvin, kun istuu takaoven alla suojassa. Kovalla tuulella ja sateella syöminen auton sisällä on yleensä helpoin vaihtoehto, jos ravintoloita ei ole lähettyvillä.

Osa pärjää pakussa pelkällä retkikeittimellä ja osalla on lavuaari ja jopa uuni auton sisällä. Meidän keittiömme on ehkä jonkinlainen välimuoto, meiltä löytyy isohko vesitonkka ja pieni keittolevy, sekä vähän astioita ja kattila. Noilla on pärjätty aika hyvin, varsinkin kun meidän ruuat ovat aika usein melko simppeleitä, kuten pastaa, tortillaa tai nuudelia. Matkustaessa haluaa usein ruokaa nopeasti ja helposti. Varsinkin jos riskinä on nälkäkiukku.

Varusteet ja välineet

Ruuanlaittovälineet, jotka meillä on autossa.

Tässä välineet, joita meidän pakukeittiöstä löytyy. Tarvittavat välineet riippuvat ihan siitä, mitä tykkää syödä ja paljonko on tilaa. Jotkut meidän astioistamme voivat olla ihan turhia jollekin toiselle ja taas joku ei pärjää ilman jotain välinettä, jota me emme ole edes kaivanneet. Kannattaa siis lähteä kasaamaan omaa astiastoa miettimällä, mitä tarvitsee omiin lempiruokiin. Nämä meidän keittiöstä ja astialaatikosta tällä hetkellä löytyy (osa unohtui kuvasta, heh):

  • Halpa keittolevy + kaasua
  • Kattila
  • Kokoontaittuva siivilä
  • Syvät ja matalat emalilautaset
  • Emalikupit, joista on juotu niin kahvia kuin viiniäkin
  • Muovimukit varalla (välillä ollaan juotu näistä samalla mehua kun kupissa on jo kahvia)
  • Termari
  • Veitset
  • Leikkuulauta, joka toimii myös tarjoiluastiana
  • Aterimet
  • Lasta ja kauha
  • Patalaput
  • Pieni pöytäliina
  • Liina astioiden kuivaamiseen
  • Tulitikut
  • Pari pussinsulkijaa
  • Tiskiharja ja pesuaine

Lisäksi meillä on autossa 20 litran vesisäiliö, joka riittää aika pitkään, ja aika monta juomapulloa, joita voi sitten täyttää säiliöstä ja ottaa yöksi sisään tai ajaessa eteen. Meillä saattaa mennä kuuman ajopäivän aikana edessä jopa 6 litraa vettä, eli pulloja kannattaa ottaa eteen useita. Varsinkin jos ei ole ilmastointia ja päättää ajaa heinäkuussa Italiaan. Ja muutenkin on hyvä olla aina omat pullot mukana, niin ei tule turhaa muoviroskaa.

Harmaita emaliastioita lukuunottamatta kaikki auton keittiön välineet ovat vanhoja. Kaikki yksittäiset eripariset aterimet ja ylimääräiset astiat kannattaa käyttää hyödyksi mieluummin, kuin ostaa uusia. Monella kuitenkin on jonkin verran vähällä käytöllä olevia tavaroita keittiössä. Ja jos ei itsellä ole, niin joltain tutulta tai sukulaiselta varmasti löytyy joku vanha kattila, josta eroonpääsy ei varsinaisesti haittaa.

Niin ja aiemmin kun juotiin kahvia, keitettiin se joko mutteripannulla tai juotiin pikakahvia, mutta nyt ollaan oltu useampi kuukausi ilman, joten autossakaan ei ole enää kahvinkeittovälineitä.

Ruuat ja säilytys

Käytiin juuri yhtenä viikonloppuna taas täydentämässä auton kuivaruokalaatikko. Toinen mustista laatikoista takana on siis astioille ja toinen ruuille. Ruokalaatikosta löytyy aina pastaa, nuudeleita, kaurahiutaleita, mysliä, hunajaa, näkkileipää, säilyketomaatteja tai murskaa, papuja tai kikherneitä, soijarouhetta, muutama valmis retkiruoka, oliiviöljyä, mausteita, teetä, välipalapatukoita ja ravintohiivahiutaleita. Välillä myös keksejä, suklaata tai jotain muuta herkkua. Niin ja olutta on yleensä säilössä joko takana tai sängyn alla.

Reissussa pieni määrä ylimääräistä ruokaa ja vettä on aina hyvästä, ikinä kun ei voi tietää mitä tapahtuu. Kaikki kaupat voivat olla joku päivä kiinni tai auto voi hyytyä keskelle ei mitään. Better safe than sorry.

Ateriat reissupakulla matkustaessa saattavat välillä olla melko simppeleitä.

Hedelmiä ja kylmätarvikkeita ostetaan sitten aina reissuun tarpeen mukaan. Hedelmät säilytetään takaosassa magneeteilla roikkuvassa verkkopussissa ja kylmätavarat kulkevat jääkaapissa, joka on kyllä ollut hintansa väärti. Tuollaisen kompressorilaatikon saa tarvittaessa vaikka pakkaselle, vaikka auton sisälämpötila lähentelisi 50 astetta. Kaappi on myös hiljainen eikä ole kertaakaan haitannut nukkumista, vaikka se tuossa sängyn vieressä onkin. Halvempiakin autoihin tarkoitettuja kylmälaukkuja/kaappeja on toki saatavilla, mutta monet niistä jäähdyttävät vain esimerkiksi 20 astetta ulkolämpötilan alapuolelle.

Aamupalaksi syödään yleensä leipää ja jogurttia tai puuroa. Välillä menee pelkkä banaani ja leipä, jos tiskaaminen ei huvita. Lounas on yleensä jotain kevyttä ja illalla kokataan sitten isompi ateria. Se voi olla pastaa erilaisilla kasviksilla, tortilloita, piadineja, nuudelia, couscousta, hampurilaisia tai salaattia. Netti on pullollaan erilaisia yhden kattilan reseptejä ja monesti omat lempiruuat voi valmistaa tienpäällä suhteellisen helposti tai vähän varioimalla. Ja rohkeasti kokeilemalla.

Jos pakumatkailu kiinnostaa tai oman auton rakentaminen on ajankohtaista, tutustu ihmeessä myös aiempiin pakupostauksiin:

Reissupakun rakentaminen: Mistä lähteä liikkeelle?

Reissupakun rakentaminen: Auton varustelu ja sisustus

Reissupakun rakentaminen: Sähköt

-
4 kommenttia

Reissut

Reissusuunnitelmia ja saunomista

Reissusuunnitelmia, toukokuussa kohteena taas Lauterbrunnen, Sveitsi

Viikonloppu meni taas äkkiä. Keli oli hieman huono, satoi vähän väliä ja tuuli niin paljon, että kävellen ei meinannut päästä eteenpäin. Lähdettiin kuitenkin lauantaina käymään Tilburgissa, mikä osoittautui tosi kivaksi pikareissuksi. Käytiin tekstiili-museossa, joka oli itseasiassa aika mielenkiintoinen. Erityisesti Matti innostui liikkuvista laitteista ja käynnissä olevista kutomakoneista. Museon jälkeen kierrettiin keskustaa vähän, käytiin syömässä ja päätettiin päivä saunomalla Tilburgin CitySaunassa. Oli ihana päästä saunaan, ja vettäkin sai heittää kiukaalle ihan itse. Se ei täällä ole ihan itsestään selvää.

Eilen otettiinkin sitten rennosti ja tuulen vähän tyynnyttyä käytiin pitkällä kävelylenkillä. Lenkillä myös suunniteltiin vähän tulevia reissuja. Ajattelin, että voisin täälläkin vähän kertoa meidän tulevien kuukausien suunnitelmista. Alankomaiden lisäksi reissuja on suunnitteilla ainakin Sveitsiin ja Norjaan.

Huhtikuussa (eli ihan kohta!) äiti tulee tänne puoleksitoista viikoksi. Tarkoituksena on käydä ainakin Haagissa ja Amsterdamissa ja ihailla tulppaaneja. Toivottavasti eivät vain ehdi kukkia ennen sitä.

Toukokuussa puolestaan paras ystäväni tulee poikaystävänsä kanssa poikkeamaan Amsterdamissa ja meilläkin pikaisesti, kivaa! Pikaretki Amsterdamiin tulossa siis myös toukokuussa.

Toukokuun loppupuolella mennään myös käymään Lauterbrunnenissa Sveitsissä. Pari suomalaista on menossa sinne hyppäämään, joten mennään samaan aikaan muutamaksi päiväksi nauttimaan vuorista. Lauterbrunnenissa käytiin myös viime kesän roadtripillä, ja sen verran hieno paikka on kyseessä, että ei yhtään haittaa mennä uudestaan.

Lauterbrunnen, Sveitsi

Kesäkuulle ei ole vielä tarkempia suunnitelmia, mutta tarkoituksena olisi tehdä jossain kohtaa viikonloppuretket Lontooseen ja Pariisin Disneylandiin. Lontooseen pääsee täältä junalla ja Pariisiin puolestaan ajaa noin 5 tuntia. Ehkä ainakin jompikumpi näistä reissuista toteutuu kesäkuussa, jollei molemmat.

Heinäkuussa on varmaan pidemmän reissun vuoro (Matin lomat eivät ole vielä selvillä, joten suunnitelmat saattavat vielä muuttua). Meillä on ollut ajatuksena tulla Suomeen loman alussa ja olla Suomessa noin viikko. Ajankohta on mahdollisesti lähellä Cessna-boogeja, joissa olisi kiva käydä moikkaamassa hyppääjäkavereita.

Suomesta ajellaan sitten pohjoiseen ja Norjaan. Parin viikon aikana meinataan ajella Norjan rannikkoa alaspäin ja käydä ainakin Lofooteilla ja Kjeragilla. Odotan tätä reissua jo aika paljon, koska Norjan roadtrip on ollut suunnitelmissa jo useamman vuoden ajan. Jos jollain on siis hyviä Norja-vinkkejä, niin laittakaa tulemaan!

Åndalsnes, Norja
Vuono Norjassa, Åndalsnesissa
Huipulla. Åndalsnes, Norja

Mitäs muuta? Kun kelit tästä vähän lämpenevät ja sateet lakkaavat, niin tehdään varmasti lyhyitä viikonloppuretkiä täällä Alankomaissa ja naapurimaissa. Esimerkiksi Saksan puolella olisi tarkoitus myös vähän retkeillä, tästä kun on rajalle alle tunnin ajomatka.

Matti meinaa säästää vähän lomaa myös syksylle, jolloin voitaisiin ehkä lähteä käymään jossain etelämpänä. Mietitään sitten lähempänä, että mihin silloin tekisi mieli lähteä.

Sveitsin kuvat ovat Lauterbrunnenista viime kesän reissulta ja Norjan kuvat Åndalsnesistä parin vuoden takaa.

-
Ei kommentteja

Yleistä

Kuukauden kymmenen: maaliskuu

Salamatkustaja-blogin Satu kirjoitti tänään vastaukset tällaisiin kysymyksiin ja haastoi muitakin laittamaan asioita muistiin. Ajattelin että tämä voisi olla aika kiva tapa kirjata itselle muistiin ajatuksia ja tavoitteita aina tulevalle kuukaudelle. Ehkä ne on sitten helpompi pitääkin, kun näin julkisesti lupailee.

Viimeistä kysymystä muutin hieman, mutta muuten kysymykset ovat suoraan tuolta Satun blogista.

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 
Taas on perjantai. Viikot menevät ihan hullua vauhtia.

Tämän kirjan aion lukea:
Luen loppuun George R. R. Martinin A Game of Thrones -kirjan, joka on nyt ollut kesken jo hetken aikaa.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Yksi verkkokurssi, joka on ollut kesken jo monta kuukautta itsestäni johtumattomista syistä. Jospa se tässä kuussa saataisiin julkaisuvalmiiksi!

Työasia, jonka tiedä roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Luultavasti tuo samainen kurssi, heh.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 
Nyt ei kyllä tule mitään mieleen! Koitetaan ensi kuussa uudestaan.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Pizza! Ei kyllä ole mikään uusi tuttavuus, mutta meillä on ollut projektina oppia tekemään täydellistä pizzaa kotona. Ehkä tässä kuussa. Italiassa olo vähän nosti niin sanotusti rimaa, eli ei helpoin tehtävä.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 
Maaliskuulle ei ole mitään isoja suunnitelmia, mutta luultavasti mennään käymään tuulitunnelissa joku viikonloppu. Sitä on ainakin suunniteltu jo hetken aikaa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Avokadon syöminen. Niiden satokausi on nyt keväällä ja ovat terveellisiä, mutta tuotantoon liittyy myös paljon epäkohtia.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Juosta yksi pidempi lenkki, noin 15km.

Minkä asian haluaisin muistaa tästä kuukaudesta:
Keltaisina kukkivat narsissit ja lämpimät keväiset päivät.

-
2 kommenttia