Reissut

Vaellus Kolin kansallismaisemissa

Maisemia ja vihreyttä Kolilla

Kolilla oli hienot, mäkiset maisemat, joita kelpasi ihailla

Niin kuin edellisessä kirjoituksessa jo vähän vinkkasin, tehtiin viime viikolla pieni vaellus Kolin kansallispuiston maisemissa. Reitiksi valikoitui Herajärven kierros, jonka lyhyempi versio oli noin 40 kilometriä. Oltiin retkellä kaksi yötä ja käveltiin reitti aika nopeasti, kun lähdettiin liikkeelle sunnuntaina iltapäivällä ja oltiin takaisin autolla jo tiistaina aamupäivällä. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että vähän enemmänkin olisi voinut ehkä varata aikaa, koska tuolla mäkisessä maastossa eteneminen on välillä melko rankkaa ja hidasta.

Herajärven kierroksen kalliot Ukko-Kolilla

Kolin tunnetuimmat näkymät osuivat meillä heti reitin alkuun, koska kierrettiin kierros myötäpäivään. En osaa yhtään sanoa kumpaan suuntaan tuo voisi olla järkevämpi kiertää, ylä- ja alamäkiä taitaa kuitenkin osua reitille ihan yhtä paljon kiertosuunnasta riippumatta. Ukko-Koli, Akka-Koli ja Paha-Koli tarjosivat siis heti alkuun Kolin kuuluisia järvinäköaloja. Melkoiset nousut noiden huippujen päälle olikin, mutta maisemat olivat kyllä myös upeat.

Heta Ukko-Kolilla

Maisemat Akka-Kolilta ja aurinko paistaa

Vaarojen jälkeen reitin eteläpäässä polku kulkee tasaisemmin ja lähinnä metsässä. Osuipa reitille myös pari hakkuualuetta ja metsätiepätkiä, eli ihan koko matkaa kierros ei kulje kansallispuiston alueella.  Huomiona myös, että juomavettä sai reitin varrelta vain yhdestä paikasta luontokeskuksen jälkeen, eli kannattaa varautua keittämään vedet tai ottaa mukaan riittävästi pulloja.

Kumpikin yöpymispaikka missä oltiin oli aika tasainen nurmialue, mihin teltta oli todella helppo pystyttää. Leireily on kivaa ja ruoka hyvää. Ensimmäiset syksyn merkit olivat jo näkyvissä ja ensimmäisenä aamuna oli mukava sumuinen auringonnousu.

Ensimmäinen telttapaikka ja aamuaurinko

Puita ja ensimmäiset syksyn merkit Kolilla

Heta tekee ruokaa metsässä

Välillä meinasi vähän väsyttää ja huomattiinkin että taidetaan olla aika rapakunnossa. Itselläni kipeytyi myös polvi lähinnä jyrkistä laskuista, joten viimeiset kymmenen kilometriä meinasivat olla vähän tuskaisia. Alla olevassa kuvassa vähän näitä fiiliksiä, heh.

Väsynyt vaeltaja

Matti pitkospuilla Kolin metsässä

Viimeisenä päivänä oli aika sumuista

Kaiken kaikkiaan metsässä on kivaa ja aivot nollaantuu mukavasti. Vihreyden keskellä ja lihaksien särkiessä ei paljoa tule mietittyä työasioita tai stressattua muutosta. Nyt on enää VIIKKO lähtöön, joten eiköhän se stressi kohta palaa metsässä vietetystä ajasta huolimatta. Edit: Nyt sitä stressiä jo pukkaa, kun paku on korjaamolla eikä ole ihan varmuutta että koska se sieltä saadaan. Toivottavasti maanantaiksi se olisi valmis ja päästään lähtemään. Onneksi on äiti joka lainaa autoa ja iskä jolla on peräkärry, niin päästään tavarat sentään muuttamaan.

Teltta ja auringonlasku

Reissut

Jännitystä Via Ferratalla Lauterbrunnenissa

Kiipesin Sveitsissä Via Ferratan ensimmäistä kertaa ja voi vitsit! Parissa kohtaa jännitti hulluna, mutta oli kyllä niin hauskaa että pitää vielä päästä uudestaankin. Italiasta ferratoja löytyy kai aika paljonkin, että siellä sitten ainakin!

Via Ferrata on siis eräänlainen kiipeilyreitti, jossa kulkee metallinen vaijeri, mihin itsensä voi kiinnittää. Varusteiksi riittää valjaat, varmistuslaite (kaksi karabinia joustavilla slingeillä), kypärä, kengät ja hanskat. Hanskat eivät ole ihan pakolliset, mutta yleensä mukavat jos joutuu vaikka puristamaan kovaa sitä vaijeria tai on teräviä kiviä. Ferratat ovat ilmaisia ja netistä hakemalla löytyy reittejä ainakin Italiasta, Sveitsistä, Itävallasta ja Saksasta.

Lauterbrunnenissa googlattiin reitin vaikeusaste ja katsottiin kartasta missä reitti menee. Alkupiste oli aika helppo löytää, eikä reitillä näkynyt muita kiipeilijöitä koko matkalla. Lauterin ferrata on noin 3 kilometriä pitkä ja meillä aikaa meni kaksi tuntia. Eli aika hidasta etenemistä aina paikoitellen, heh.

Via Ferratalla Lauterbrunnenissa

Lauterin ferrata ei ole fyysisesti kauhean haastava eikä siinä ole paljoakaan nousuja tai laskuja. Yhdessä kohtaa oli vähän pidempi lasku ja useammat tikkaat, mutta muuten seinällä mentiin lähinnä vaakasuunnassa. Jännittävän tuosta reitistä tekivät pari kohtaa, joissa alla oli satojen metrien pudotus. Ensimmäinen pelottava kohta oli keskellä pystysuoraa seinää, jossa  mentiin eteenpäin metallisia lenkkuja pitkin. Tästä ei ole edes kuvaa, kun puristettiin kumpikin vaijeria eikä todellakaan kaivettu puhelimia esiin. Toinen pelottava kohta oli metallinen silta reitin loppupuolella. Riippusillan toisella puolella ei ollut “kaidetta” tai vaijeria, josta olisi saanut pidettyä kiinni. Silta tietysti heilui tuulessa, mikä teki etenemisestä aika jännää. Muutamia esimerkiksi jokien ylityksiäkin oli, mutta niissä alla ei ollut niin pitkää pudotusta.

Hurja silta Via Ferratalla Lauterbrunnenissa

Tikapuilla Via Ferratalla

Mikä sitten tekee tuollaisesta reitistä jännemmän kuin esimerkiksi kiipeilypuisto? Itselleni se oli fakta, että jos putoaa, niin joutuu luultavasti soittamaan helikopterikyydin alas. Varmistuslaitteet ovat siis sellaisia, jotka avautuvat jos putoaa. Avautuminen pehmentää putoamista, mutta samalla joutuu lopettamaan kiipeämisen ja hoitamaan itsensä pois reitiltä. Ja sitten joutuu ostamaan vielä uuden varmistuslaitteen. Ei siis todellakaan tehnyt mieli tippua.

Reittejä on monentasoisia, eikä tuokaan oikeasti ollut vaikea, vähän jännittävä vaan. Eikä oltu missään kohtaa lähelläkään putoamista, mutta tuli vaan olo, että vitsit jos tässä nyt mokaa.

Jos kiipeily ulkona kiinnostaa, niin tämä on tämmöinen helppo vaihtoehto! Yhdistelee mukavasti kiipeilyä ja kävelyä, eikä vaadi kauhean isoa alkuinvestointia. Meillä on omat varmistuslaitteet ja muut varusteet, mutta Via Ferrata kittejä saa kyllä vuokrattua monesta paikasta, jos haluaa vain käydä koittamassa.

Via Ferratalla oli myös vähemmän pelottavia kohtia

Maisemia Via Ferratalla

Reissut

Euroopan roadtrip – 6000 kilometriä ja kymmenen maata

Purjeveneitä Itävallassa Atterseella

Ensimmäinen täysi neljän viikon kesäloma meni autossa. Ei onneksi koko lomaa istuttu ja ajettu, mutta kolme viikkoa neljästä nukuttiin ja asuttiin pakussa. Ja oli superkivaa! Ensin oltiin muutama päivä Jämillä, jonka jälkeen ajettiin 18 päivän aikana 6000 kilometriä ja käytiin yhteensä kymmenessä eri maassa. Lähdettiin liikkeelle Tallinnasta, josta ajeltiin kohti Puolaa ja Itävaltaa. Puolassa matkaa hidastivat tietyöt ja ruuhkat, mutta neljäntenä päivänä päästiin jo Italiaan, missä vietettiin useampi päivä eri paikoissa.

Merenranta Virossa
Ruuhkassa Puolassa

Gardan lähellä oli ehkä reissun paras ja sympaattisin camping-alue, Arco Bed & Camping. Matti on aiemminkin majoittunut samassa paikassa, minkä vuoksi kyseiseen paikkaan päädyttiinkin. Alueella on iso talo, jossa on huoneita, keittiö, pesutilat ja toimisto, ja ulkoa löytyy muutamia leirintäpaikkoja. Pihasta löytyy myös uima-allas ja saimme lainata illalla polkupyöriä. Henkilökunta oli mukavaa ja tunnelma leppoisa pienestä ukkoskuurosta huolimatta.

Paku Arcossa AB&C lähellä Gardaa

Paku tienvarressa Italiassa

Italiassa vietettiin pari päivää myös tukalan kuumassa Milanossa. Kierreltiin ja käytiin katsomassa nähtävyyksiä ja mahdollisia asuinalueita. Ja tottakai syötiin hyvin. Sesto San Giovannin alue vaikutti melko mukavalta, mutta saa nähdä mistä meidät sitten syksyllä löytää. Milanosta vaihdettiin paikkaa Casaleen, jossa hypättiin pari hyppyä, käytiin paikallisten kanssa syömässä pizzaa ja vietettiin yö dropzonella. Oli mukava päästä näkemään paikallista hyppytoimintaa, vaikka turvallisuuteen liittyvät asiat eivät ehkä olleet ihan Suomen tasolla. Casalesta lähdettiin ajelemaan seuraavana aamuna kohti Sveitsiä. Vietettiin yksi yö Comojärvellä, käytiin uimassa ja ihasteltiin ilotulitusta (google ei osannut kertoa mistä hyvästä sellainen kymmenen minuutin show järjestettiin). Comolta ajeltiin kaupan kautta Lauterbrunneniin, koska pitihän sitä tankata ruokaa mukaan Italiasta.

Sorsia ja Gardajärvi
Paku Comolla leirintäalueella

Ah, ihana ja viileämpi Sveitsi. Lauterbrunnen on laakso, jota voi kyllä lämpimästi suositella, jos joku on Sveitsiin menossa. Hienoja maisemia, korkeita vuoria (mihin on törkeän kalliit liput) ja paljon tekemistä. Kävin Schilthornilla, jossa ei jäänyt epäselväksi että siellä on kuvattu Bond-leffaan kohtaus, sen verran hyvin oli paikka brändätty. Mutta maisemat olivat hienoja tuolta 3000 metriä korkealta vuorelta. Käytiin myös Lauterin lähivuorilla kävelemässä ja kiivettiin laakson ainoa Via Ferrata. Ajattelin kirjoittaa tuosta ferratasta oman postauksen, sen verran hauska ja jännä kokemus se oli.

Näkymä Schilthornilta

Lauterbrunnen

Lauterbrunnenin maisemia ja luontoa

Sveitsistä ajettiin Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin, josta tultiin lopulta laivalla Turkuun. Saksassa käytiin Europa-Parkissa, koska kyllä kerran kesässä pitää huvipuistoon päästä. Europa-Parkissa oli muutama aika hyvä vuoristorata, mutta alueen, jonojen ja pääsymaksun kokoihin nähden laitteita oli lopulta aika vähän. Meillä oli kyllä hauska päivä kuumuudesta ja pitkistä jonoista huolimatta. Suosittelisin kyllä ehkä menemään Europa-Parkkiin vasta vähän myöhemmin eikä heti aamusta, koska ainakin nyt jonot selkeästi lyhenivät iltapäivällä. Saksassa poikettiin myös Bielefeldissä moikkaamassa Matin siskoa.

Huoltoasemalla nukutun yön jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Tanskaa. Pidettiin lounaspicnic rannalla lähellä Nyborgia ja käytiin meressä uimassa ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa tällä reissulla. Ruotsissa nukuttiin järven rannalla ja käytiin aamu-uinnilla. Meillä oli myös hyvin aikaa ennen kuin laiva lähti, joten poikettiin Ruotsin ilmavoimien museossa matkalla Tukholmaan. Museo oli ilmainen ja aika hyvä, ja ainakin siellä oli paljon lentokoneita. Museosta löytyy myös merenpohjasta nostettu lentokone (DC-3), jonka venäläiset olivat aikoinainaan ampuneet alas. Tuskin kaikkia kiinnostaa tällaiset museot, mutta meidän mielestä oli mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu. Varsinkin ilmaiseksi museoksi.

Juutinrauman silta

Kiva reissu siis kaikenkaikkiaan! Tämä oli meidän ensimmäinen pidempi roadtrip ja tuntui kyllä että tämä on kiva tyyli matkustaa. Ei ole tarkkoja aikatauluja, vaan jos jossain (esim. tulikuumassa Milanossa) ei huvita olla niin kauaa kuin oli ajateltu, niin sitten vaihdetaan paikkaa. Meillä oli kyllä alustava suunnitelma tehty, mutta sovellettiin sitä sitten tarpeen mukaan. Suunnitelmissa on se hyvä puoli, että niitä voi onneksi aina muuttaa 🙂

Heta ja Matti auringonlaskussa
Auringonlasku laivalla