Sain vähän aikaa sitten eräältä lukijalta meilin, jossa hän esitteli omaa pakuaan ja toivoi pian uusia reissutarinoita. Tämän kaksi kuukautta kestäneen korona-ajan keskellä tuntuu lohdulliselta ajatella, että kyllä niitä reissuja ja tarinoita vielä tulee. Eivätkä vuoret onneksi katoa minnekään.
Mutta suoraan sanottuna en kyllä olisi osannut arvata, että muutamme Sveitsiin ja puhkeaa pandemia, joka eristää lähes kaikki ihmiset koteihinsa. Olimme kuitenkin jo suunnitelleet kaikkia kivoja reissuja ja viikonloppuretkiä ja vannoneet, että tässä maassa sitten tutustumme uusiin ihmisiin ja teemme kaikkea kivaa. Ja kuinkas kävikään. Mutta onneksi tämäkin varmasti vielä joskus menee ohi ja toivottavasti jo kesän aikana pääsemme reissaamaan ja ehkä jopa rakentamaan uutta pakua (joka pitää kyllä ensin löytää).
Mutta nyt reissukuulumisten sijaan sekalaisia ajatuksia ja kukkakuvia näiden parin korona-kuukauden varrelta. Eilen istuin parvekkeella hameessa ja t-paidassa, nautin helteestä ja kirjoitin tämän postauksen. Eilen oli myös ensimmäinen päivä, kun lähdin ovesta ulos lyhythihaisessa paidassa ja ilman sukkia. Tuntui aika mukavalta.
Kuinka usein olen oikein aiemmin kosketellut naamaani kaupassa?
Parveke parantaa elämänlaatua aika paljon.
Kahdestaan mahtuu ihan hyvin asumaan ja tekemään etätöitä yksiössä.
Mutta miten palaverit aina osuvatkin samaan aikaan, ja miten se olen aina minä, kuka skypettää vessassa?
Afrikan tähteä voi pelata myös etänä.
Koska tämä korona loppuu?
Miksi en ole aiemmin pessyt puhelintani säännöllisesti (lue: juuri koskaan)?
Kun on elänyt kolme kuukautta ilman uunia, oli aika ihanaa muuttaa vihdoin pysyvämpään asuntoon ja päästä leipomaan ja tekemään pizzaa.
Lenkkeilystä onkin yhtäkkiä tullut ainoa keino päästä ulkoilemaan, joten sekin kiinnostaa paljon enemmän kuin yleensä.
En silti haaveile toisesta maratonista.
Onneksi on Skype ja muut etäviestintävälineet.
Koska tämä korona loppuu?
Olen joogannut vähän enemmän ja miettinyt, että pitäisi saada siitä taas rutiini.
Olen lukenut kahdessa kuukaudessa enemmän kirjoja kuin koko viime vuonna.
Kaupassa käynti tavallaan piristää (pääsee ihmistenilmoille) ja ahdistaa (joutuu ihmisten lähelle) yhtä paljon.
Kevät ja kukat ihastuttivat lenkkien varrella, ja yhtäkkiä tuli kesä ja on ihan vihreää.
Miten voi olla, että odotan koko viikon kotona pakettia, ja en kuule, kun postinjakaja soitti ovikelloa?
Onneksi se paketti meni sitten lähipostiin ja me saimme vihdoin netin asuntoomme.
Koska tämä korona loppuu?
Koskakohan pääsee taas hyppäämään?
Tai matkustamaan?
Koska rajat avataan ja päästään ajamaan meidän Sveitsiin kelpaamaton pakumme takaisin Suomeen?
Välillä harmittaa, ärsyttää ja väsyttää, erityisesti ystävien puolesta joiden elämään korona on vaikuttanut enemmän.
Välillä taas osaan nauttia pienistä asioista ja ajatella positiivisesti. Välillä naurattaa ja on mukavaa.
Kyllä tämä korona vielä joskus loppuu.
