Pitkästä aikaa vuorilla

Ollaan uskaltauduttu taas pitkästä aikaa vuorille. Ja onneksi ollaan. Oli meinaan ihana päästä kunnolla ulkoilemaan hienoihin maisemiin.

Tuntuu että tämä korona-aika alkaa jo vähän tökkiä ja kaipaisin jo vähän lomaa ja uusia juttuja. Lyhytkin päiväretki saa ajatuksia onneksi vähän muualle, ainakin kun reisiä polttaa ja hengästyy ylämäessä niin, ettei voi oikein muuta ajatellakaan. Pitää olla kiitollinen, että täällä Sveitsissä välimatkat ovat lyhyitä ja vuoria riittää, joten päiväretkikohteista ei ainakaan ole ihan heti pulaa.

Vähän yli viikko sitten ajelimme siis Klöntalerseelle ja suunnitelmana oli kävellä kevyt lenkki järvimaisemissa. Paikan päällä Matti kuitenkin keksi, että käydään sittenkin katsomassa mihin kartassa näkyvä polku johtaa. Ja sehän johti sitten 600 metriä ylöspäin vuorilla olevalle vesiputoukselle. Lenkkarit eivät ehkä olleet paras kenkävalinta ja meinattiin muutaman kerran kääntyä ympäri keskellä metsää ylämäkeen tarpoessamme, mutta onneksi jatkettiin kuitenkin ylös asti. Puurajan yläpuolella paistoi mukavasti aurinko ja maisemat olivat aika upeita.

Mitkään kaapelihissit vuorille eivät ole vielä auki, mutta polkuja pitkin pääsee myös kauniisiin maisemiin. Järvellä parkkipaikka oli melko täynnä ja piknikporukoita oli siellä täällä, mutta vähän ylempänä ja kauempana parkkipaikasta ei näkynyt enää montaakaan ihmistä. Eväät syötiin rauhassa polun varressa olevalla tasaisella kivellä. Vesiputousta ja maisemia saimme ihailla ylhäällä ihan kahdestaan.

Stressitasot tuntuivat laskevan heti hieman, kun pääsi vähän tuulettumaan raikkaaseen vuoristoilmaan. Innostuimme itse asiassa tästä ensimmäisestä retkestä niin, että heti helatorstaina lähdimme uudestaan vuorilla ja huiputimme Säntiksen. Mutta siitä ehkä enemmän toisella kertaa.

Epävarmuus ahdistaa välillä aika paljon. Ei ole tietoa koska päästään käymään Suomeen, koska kannattaisi pitää lomaa tai miltä koko loppuvuosi näyttää. Pitäisi siis koittaa vain nauttia tästä hetkestä ja pienistä asioista. Olen huomannut että vuorissa on jotain maadoittavaa, ne ovat aina siellä eivätkä ole menossa minnekään ja fyysinen ponnistelu yhdistettynä hienoihin rentouttaa yllättävän paljon. Mutta toivon silti, että pääsisimme vähän pidempäänkin reissuun vielä tämän kesän aikana.