Kuulumisia

Korona-ajan ajatuksia

Sain vähän aikaa sitten eräältä lukijalta meilin, jossa hän esitteli omaa pakuaan ja toivoi pian uusia reissutarinoita. Tämän kaksi kuukautta kestäneen korona-ajan keskellä tuntuu lohdulliselta ajatella, että kyllä niitä reissuja ja tarinoita vielä tulee. Eivätkä vuoret onneksi katoa minnekään.

Mutta suoraan sanottuna en kyllä olisi osannut arvata, että muutamme Sveitsiin ja puhkeaa pandemia, joka eristää lähes kaikki ihmiset koteihinsa. Olimme kuitenkin jo suunnitelleet kaikkia kivoja reissuja ja viikonloppuretkiä ja vannoneet, että tässä maassa sitten tutustumme uusiin ihmisiin ja teemme kaikkea kivaa. Ja kuinkas kävikään. Mutta onneksi tämäkin varmasti vielä joskus menee ohi ja toivottavasti jo kesän aikana pääsemme reissaamaan ja ehkä jopa rakentamaan uutta pakua (joka pitää kyllä ensin löytää).

Mutta nyt reissukuulumisten sijaan sekalaisia ajatuksia ja kukkakuvia näiden parin korona-kuukauden varrelta. Eilen istuin parvekkeella hameessa ja t-paidassa, nautin helteestä ja kirjoitin tämän postauksen. Eilen oli myös ensimmäinen päivä, kun lähdin ovesta ulos lyhythihaisessa paidassa ja ilman sukkia. Tuntui aika mukavalta.

Kuinka usein olen oikein aiemmin kosketellut naamaani kaupassa?

Parveke parantaa elämänlaatua aika paljon.

Kahdestaan mahtuu ihan hyvin asumaan ja tekemään etätöitä yksiössä.

Mutta miten palaverit aina osuvatkin samaan aikaan, ja miten se olen aina minä, kuka skypettää vessassa?

Afrikan tähteä voi pelata myös etänä.

Koska tämä korona loppuu?

Miksi en ole aiemmin pessyt puhelintani säännöllisesti (lue: juuri koskaan)?

Kun on elänyt kolme kuukautta ilman uunia, oli aika ihanaa muuttaa vihdoin pysyvämpään asuntoon ja päästä leipomaan ja tekemään pizzaa.

Lenkkeilystä onkin yhtäkkiä tullut ainoa keino päästä ulkoilemaan, joten sekin kiinnostaa paljon enemmän kuin yleensä.

En silti haaveile toisesta maratonista.

Onneksi on Skype ja muut etäviestintävälineet.

Koska tämä korona loppuu?

Olen joogannut vähän enemmän ja miettinyt, että pitäisi saada siitä taas rutiini.

Olen lukenut kahdessa kuukaudessa enemmän kirjoja kuin koko viime vuonna.

Kaupassa käynti tavallaan piristää (pääsee ihmistenilmoille) ja ahdistaa (joutuu ihmisten lähelle) yhtä paljon.

Kevät ja kukat ihastuttivat lenkkien varrella, ja yhtäkkiä tuli kesä ja on ihan vihreää.

Miten voi olla, että odotan koko viikon kotona pakettia, ja en kuule, kun postinjakaja soitti ovikelloa?

Onneksi se paketti meni sitten lähipostiin ja me saimme vihdoin netin asuntoomme.

Koska tämä korona loppuu?

Koskakohan pääsee taas hyppäämään?

Tai matkustamaan?

Koska rajat avataan ja päästään ajamaan meidän Sveitsiin kelpaamaton pakumme takaisin Suomeen?

Välillä harmittaa, ärsyttää ja väsyttää, erityisesti ystävien puolesta joiden elämään korona on vaikuttanut enemmän.

Välillä taas osaan nauttia pienistä asioista ja ajatella positiivisesti. Välillä naurattaa ja on mukavaa.

Kyllä tämä korona vielä joskus loppuu.

-
Ei kommentteja

Yleistä

Pienet häät nopealla aikataululla

Enpä olisi vajaa neljä vuotta sitten laskuvarjohyppykurssille ilmoittautuessani osannut arvata, että löydän sieltä harrastuksen lisäksi elämäni rakkauden, puolisoni ja parhaan ystäväni. Mutta niin vain kaksi kuukautta sitten juhlittiin meidän häitä! Juhlat olivat pienet ja paikalla vain lähimmät ihmiset, mutta siitä huolimatta (tai sen takia) vietimme rennon ja rakkaudentäyteisen päivän. Ja nyt kun kiitoskortitkin on vihdoin lähetetty, niin sain Matilta luvan kirjoittaa meidän juhlasta myös tänne blogin puolelle.

Nämä häät järjestettiin muutaman viikon aikataululla ja pienellä porukalla. Nopeasta aikataulusta huolimatta kaikki lähimmät ihmiset pääsivät paikalle, mikä oli tietysti todella mukavaa. Olisihan se ollut hauska järjestää isommat juhlat koko suvulle ja ystäville, mutta toisaalta tällainen pieni ja intiimi juhla oli ehkä kuitenkin enemmän meidän näköinen. Ja koska netti on pullollaan ohjeita siitä, kuinka häiden suunnittelu tulee aloittaa vuosia ennen juhlaa ja budjetinkin olla kymppitonnin paremmalla puolella, niin jaan nyt oman kokemukseni tällaisten pienten ja stressittömien häiden järjestämisestä melko nopealla aikataululla.

Päivän päättämisen jälkeen meillä oli vähän yli kaksi viikkoa aikaa järjestää vihkiminen ja juhla. Järjestelyt onnistuivat ihan hyvin ulkomailta käsin, ja Matti itseasiassa saapui Suomeen töiden takia vasta hääpäivää edeltävänä yönä. Ensin varasimme ajan maistraatista ja tilasimme esteiden selvityksen, minkä jälkeen katselimme ravintoloiden kabinetteja juhlapaikaksi. Päädyimme varaamaan Mylläreiden kabinetin menun ja tilan tunnelmallisuuden vuoksi. Ja kun järjestää häät viikolla tammikuussa, niin ei onneksi tarvitse paljon murehtia varauksista vuosia etukäteen.

Oikeita sormuksia oli tällä aikataululla mahdotonta hankkia, joten meillä on nyt edulliset väliaikaissormukset. Hankimme oikeat sitten ajan kanssa, niin saamme sellaiset kuin haluamme. Muutenkin mentiin aika pienillä hankinnoilla ja esimerkiksi vaatteissa pyrimme siihen, että niitä voi käyttää muissakin tilaisuuksissa. Ystäväni laittoi minun hiukseni ja oli hankkinut kukat sekä varannut meikin aamuksi. Iso kiitos siis Hennille kaikesta avusta ja kauniista kampauksesta, jollaista en ikimaailmassa olisi osannut itse tehdä!

Meidät vihittiin perjantaisena aamupäivänä Tampereen maistraatissa, missä koko seremonia kesti ehkä noin kaksi minuuttia. Kyse oli siis melkoisen nopeasta toimituksesta, joka sisälsi lähinnä muutaman lauseen, kysymykset ja sormusten vaihdon. Tilana maistraatin huone ei ehkä ole se romanttisin, mutta ajoi kuitenkin asiansa. Meitä oli paikalla yhteensä yhdeksän henkeä ja hyvin mahduttiin.

Varsinainen juhla oli sitten Mylläreissa, missä söimme kolmen ruokalajin menun viineineen ja alkumaljoineen. Tamperelaisen silmään punatiiliset rakennukset sopivat tietysti hyvin, ja Myllärit toimi tällaisiin pieniin juhliin meidän mielestämme loistavasti. Kabinetti toi mukavan yksityisyyden, mutta ei kuitenkaan tarvinnut itse tehdä mitään, vaan ruuat ja juomat kannettiin eteen. Ja olihan se nyt ihanaa juhlia yhdessä läheisten kanssa. Mylläreistä siirryimme vielä Tornin yläkertaan drinksuille, kun monikaan seurueestamme ei ollut siellä käynyt.

Me jatkoimme juhlia vielä hyppykaverien kanssa perjantaina illasta toisen tapahtuman yhteydessä. Emme olleet kertoneet kenellekään naimisiin menostamme etukäteen, joten oli hauska yllättää kaikki isoilla uutisillamme. Ja yöksi suuntasimme Lapland Hotelsiin, jonka aamupalaa voin ainakin lämpimästi suositella.

Arkipäivää on kiittäminen myös siitä, että saimme nopeasta aikataulusta huolimatta haluamamme kuvaajan nappaamaan meistä potretit vihkimisen ja juhlan välissä. Kuten näkyy, Minna ottaa ihanan tunnelmallisia ja persoonallisia kuvia. Nyt näitä kuvia ihan onnessani katsellessa olen enemmän kuin tyytyväinen, että päätimme juhlan pienuudesta huolimatta ottaa potretit kuvaajan kanssa. Ne ovat kuitenkin yksi asia, mikä hääpäivästä jää muistoksi.

Mutta nyt on juhlat juhlittu ja en voisi olla onnellisempi meidän tulevista vuosista. Onhan se ihana juhlistaa rakkautta ja häitä on aina ihana juhlia (erityisesti tietysti omia, heh), mutta tärkeämpää on omasta mielestäni kuitenkin se, että saan jakaa elämäni tuollaisen ihanan miehen kanssa.

Tartu käteen niin mennään, lennetään läpi vuosien.
Tuulen lailla sinun kanssa kevyesti kuin höyhenet.
Sulje silmät niin mennään, lennetään yli vuorien.
Samaan tahtiin sinun kanssa sydämeni on luotu kulkemaan.

Mikko Harju – Mä olen tässä

-
Ei kommentteja

Kuulumisia Sveitsi

Arkea Sveitsissä kotikaranteenin keskellä

Ensimmäinen kuukausi Sveitsissä

Puolitoista kuukautta Sveitsissä. Ja nyt viikko kaupassa käyntejä lukuun ottamatta kotikaranteenissa alle 30 neliön väliaikaiskämpässä. Eikä ainakaan vielä ole (onneksi) tapahtunut totaalista romahdusta, vaikka työstressin ja epätietoisuuden myötä onkin välillä vähän ahdistanut. Ja luulen että en ole ainoa.

Mutta koska kuvia on kertynyt varastoon ja kuulumisiakin on jakamatta, niin nyt on ainakin hyvää aikaa päivitellä tännekin taas kuulumisia!

Muutimme siis helmikuun alussa Zürichiin. Muuttaminen ja asioiden hoitaminen on sujunut melko hyvin. Sveitsi ei kuulu EU:hun, joten selvittämistä on riittänyt, mutta yleisesti ottaen kaikki ovat olleet ystävällisiä, puhuneet englantia ja asioiden hoitaminen on ollut selkeää.

Ensimmäisen kuukauden aikana saimme asunnon (mutta muuttamaan pääsemme vasta toukokuun alussa), hankimme puhelinliittymät ja pankkitilin, hoidimme rekisteröitymisen kreisbürossa ja tullasimme auton. Ja onneksi ehdimme myös vähän reissata ennen kuin ulkona liikkuminen pakollisia menoja ja lenkkeilyä lukuun ottamatta kiellettiin. Liitin tähän mukaan muutaman kuvan Lauterbrunnenista, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä ihailemme siis vastapäisen kerrostalon seinää eikä vuorille oikein ole asiaa.

Ennen koronakaranteenia ehdimme onneksi käydä vuorilla, esimerkiksi Lauterbrunnenissa
Lauterbrunnen, Sveitsi

Ja sitten vähän huonompia uutisia. Sveitsissä ollaan aika tarkkoja autojen kunnosta, eikä esimerkiksi pohjassa saisi ilmeisesti olla juuri yhtään ruostetta. Meidän melkein 20 vuotta vanha portterimme, johon Suomen suolatut tiet ovat jättäneet jälkensä, on siis aika kaukana ruosteettomasta yksilöstä. Ja taisi siinä jotain muutakin vikaa korjaamon mielestä olla. Korjaus Sveitsissä maksaisi vähintään tuplasti koko auton arvon verran, eli emme saa sitä tänne rekisteröityä. Kesällä onkin varmaan tiedossa ajo Suomeen ja reissupakun myynti uuteen kotiin (kiinnostuneet saavat ilmoittautua, hah). Mutta ei hätää, suunnitelmat seuraavan ja vähän isomman pakun rakentamisesta on jo aloitettu, eli pakuasiaa on tiedossa myös jatkossa.

Tuntuu kurjalta luopua pakusta, johon liittyy niin paljon muistoja ja johon meillä on aika vahva tunneside. Täytyy myöntää, että itku pääsi, kun kuulin, että joudumme siitä luopumaan. Kyseessä on meidän ensimmäinen reissupakumme, jolla olemme ajaneet yhteensä 17 maassa (piti oikein kartasta laskea). Mutta pitää vain toivoa, että sillä on vielä uusi elämä ja kivoja reissuja edessä uudessa kodissa.

Kaikesta huolimatta meillä arki jatkuu. Teemme kumpikin etätöitä (minä nyt teen aina muutenkin) ja ainakin vielä töitä on riittänyt jopa enemmän kuin ehtii tehdä. Päivät kuluvat siis koneella, urheillessa ja tuttujen kanssa skypetellessä. Eilen meillä oli virtuaaliset illanistujaiset muutaman kaverin kanssa ja samalla todettiin, että näköjään myös lautapelien pelaaminen onnistuu jotenkuten myös etäyhteyksien välityksellä.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille tasapuolisesti. Kyllä tästäkin taas selvitään.

-
Ei kommentteja