Sveitsi

Hiihtoloma Alpeilla

Laskettelemassa Sveitsissä

Kaverimme lähetti joskus syksyllä viestin, että kiinnostaisiko meitä lähteä viikoksi laskemaan Laaxiin tammikuussa. Onneksi kysyi ja onneksi vastasimme kyllä, koska katsokaa nyt näitä maisemia. Pihejä kun ollaan, niin luultavasti ei oltaisi koskaan kahdestaan vuokrattu kämppää ja lähdetty viikoksi laskettelemaan Alpeille. Ja eihän tuo ihan ilmaista touhua tosiaan ollut, mutta kun nyt täällä ollaan, niin olihan se kiva kokea hiihtolomaviikko vuorilla (pienellä koronatwistillä toki). Ei sitä aina pääse parissa tunnissa julkisilla tällaisiin maisemiin.

Koko viikon ajan saatiin vieläpä nauttia lähes täydellisistä keleistä, kun aurinko paistoi, pakkasta oli pari astetta ja ei juuri tuullut. Tammikuun lopussa ei edes ollut hiihtoloma-aika missään Sveitsin kantonissa, joten porukkaakaan ei ollut liikaa. Ei siis tarvinnut juuri jonottaa ja rinteet pysyivät aika hyvässä kunnossa pitkälle iltapäivään. Muutenkin Laaxin rinteet olivat aika mukavan leveitä ja vaihtelevia, eli oli kiva näin Suomen tuntureihin tottuneenakin laskea. Lunta oli vielä melko vähän, joten pari rinnettä oli kiinni, mutta kolme päivää silti meni ennen kuin oltiin ehditty käydä kaikilla eri alueilla. Pisimmät yli kymmenen kilometriä pitkät rinteet laittoivat kyllä jalat aika koville, kun edellisestä laskettelukerrasta oli jo lähemmäs kaksi vuotta aikaa.

Viimeisenä päivänä intouduttiin vielä vuokraamaan Matin kanssa schlittelnit, eli vanhanaikaiset puukelkat, joilla laskettiin niille tarkoitettua kolme kilometriä pitkää “pulkkamäkeä”. Ja ylös noustiin sitten tuolihissillä. Tällainen kelkkailu on Sveitsissä yllättävän suosittua ja niille tehtyjä rinteitä löytyy ihan Zurichin lähimäiltä ja melkein kaikista hiihtokeskuksista. Ja oli se aika hauskaa, ehdottomasti parinkympin vuokran arvoista.

Meitä oli reissussa neljä ja oltiin vuokrakämpässä aivan Laaxin hissin ala-aseman vieressä. Sijainti oli loistava ja muutenkin tuntui kuninkaalliselta olla jättimäisessä kolmen makuuhuoneen asunnossa, kun normaalisti asuu 40 neliön yksiössä (tai lomilla pakussa) kahdestaan. Meillä oli myös hyvä porukka, iltaisin tehtiin porukalla ruokaa kämpillä ja pelattiin monopolia, katsottiin leffaa tai videoita ja höpötettiin. Ja nautittiin afterskistä keskenämme, kun ravintoloihin ei oikein uskaltanut mennä. Kämpiltä onneksi löytyi sekä raclette- että fonduevälineet, joten juustoa tuli syötyä ainakin riittävästi.

Oli siis todella kiva loma! Vähän jopa hävettää kirjoittaa näin onnistuneesta reissusta ja erityisen hyvistä kelituureista, mutta onhan se kiva, että välillä voi käydä näinkin. Kameraa ei tullut raahattua mukana rinteessä, mutta tässä muutama puhelinpostikortti viikon varrelta. Zum Wohl!

Laskettelemassa Laaxissa
Sveitsin Alpit
Tuolihissi Laaxissa
Vuoria Laaxissa
Laax, Sveitsi
Hiihtoloma Laaxissa
Laskettelemassa Alpeilla
Laaxin hiihtokeskus Sveitsissä

-
1 kommentti