Äiti oli täällä käymässä vähän yli viikko sitten. Oli ihan todella hauskaa saada vieraita ja kierrellä vähän Sveitsissä turistina, vaikka maskit ja koronarajoitukset tietysti vähän välillä tympivätkin. Rokotuksien ja turvavälien turvin uskallettiin kuitenkin lähteä vuorille ja vaeltamaan. Ja nyt kun äiti on käynyt testeissä ja päässyt pois karanteenista, uskallan jo kirjoittaa meidän reissusta tännekin.
Lähdettiin ensimmäiseksi viikonlopuksi Lauterbrunneniin, koska oltiin jo keväällä ostettu alennusmyynnistä junaliput Jungfraujochille, jota mainostetaan maailman korkeimpana juna-asemana. Yleensä junaliput tuonne ovat aika törkeän hintaiset, mutta nyt alennuksesta raaskittiin ostaa liput, kun nyt kerran täällä ollaan. Ja olihan siellä hienot maisemat, mutta en silti tiedä olisiko tuo yli satasen arvoinen junamatka. Mielenkiintoista on, että kyseinen rata on avattu jo vuonna 1912 ja kulkee vuoren sisällä. Tästä johtuen matkalla maisemat olivat Lauterista päin tullessa mielestäni hienoimmat Kleine Scheideggiin asti. Ja sitten taas ylhäällä tietysti.
3400 metriä on varmaan korkeimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt, ja lumessa kävellessä kyllä huomasi, että alkaa hengästyttämään aika helposti. Ylhäällä on massiivinen asemakompleksi kellokauppoineen ja ravintoloineen ja sieltä pääsee parilta puolelta pihalle. Käveltiin toisella puolella vähän matkaa polkua eteenpäin, mutta lumessa ylämäkeen tarpominen oli niin raskasta tuossa korkeudessa, tuulessa ja pakkasessa, että ei ihan kauhean pitkälle jaksettu. Oltiin ylhäällä lopulta ehkä pari tuntia ja junamatkoihin meni myös muutama tunti, eli melkein koko päivän saa tällaiseen retkeen varata.
Ja kuten ehkä kuvista näkyy, ylhäällä oli muutama muukin meidän lisäksemme. Oli viikonloppu ja hyvä keli, niin meinasi jopa vähän oudokseltaan ahdistaa tuo ihmismäärä. Joten loppureissu pysyteltiinkin sitten vähän väljemmissä kohteissa ja matalammilla vuorilla.
Tämän kevään keli on ollut ehkä lievästi sanottuna vaihteleva. Välillä sataa lunta ja kannan kaikki kasvit sisään parvekkeelta pakoon pakkasta ja sitten heti parin päivän päästä saattaa olla 20 astetta lämmintä. Eilen käytiin kävelemässä ja vähän meinasi otsa alkaa punoittaa aurinkorasvasta huolimatta, ja tänään satoikin räntää ja oli ihan synkkää. Mutta onneksi lämpimien jaksojen aikana lumet ovat alkaneet sulaa myös vuorilta ja ollaan jo uskaltauduttu matalammille nyppylöille kävelemään. Ja vitsit, nyt taas muistaa kaikkien koronasulkujen keskellä miksi asutaan Sveitsissä. Ensinnäkin maaliskuussa voi jo nauttia lähes kesäkeleistä ja toisekseen voi noin vain tunnissa ajaa keskelle hienoja maisemia.
Sveitsissä kyllä on ihan uskomattomia paikkoja, ja monesti ne ei niin suositut ja ei ne kaikista upeimmat paikat ovat myös aika hienoja. Kun välillä on vain ajeltu johonkin randomille parkkipaikalle tai järvelle ja lähdetty kävelemään, niin lähes aina tulee vastaan hienoja maisemia. Se on ihan uskomatonta.
Pääsiäisenä sitten päätettiin, että nyt on lumet saaneet jo sulaa riittävästi ja ajeltiin Sattel-Hochstucklin hissin ala-asemalle. Itse hissi oli huollossa, joten ajateltiin, että ylhäällä ei varmaan ole paljoa porukkaa. Ja lisäyllärinä myös parkkeeraaminen oli ilmaista, mistä huolimatta koko parkkipaikka oli aika tyhjä ja saatiin kävellä ihan rauhassa. Päädyttiin kävelemään noin 13km lenkki pienen mäen ympäri ja koko matkalla nousua tuli yhteensä 600 metriä. Ihan hyvä treeni siis , minkä lisäksi päästiin nauttimaan yllättävän kivoista maisemista, vaikka korkein kohta olikin vain noin 1300 metriä. Lopussa käveltiin vielä aika pitkä riippusilta ja Mattia vähän jännitti, kun lattia oli läpinäkyvää ritilää.
Tähän aikaan vuodesta polut ovat kyllä aika mutaisia tai ylempänä vielä lumisia, ja Matti liukuikin kerran aika nätisti mutarinteeseen kyljelleen. Mutta on kyllä silti ollut niin kiva päästä vuorille. Nyt meillä on tavoitteena käydä jossain kävelemässä aina viikonloppuisin, jos on kiva keli. Ja parin kuukauden päästä varmaan pääsee jo ylempänä oleville via ferratoillekin.
Siitä on nyt yli kaksi vuotta, kun ajettiin pakulla laivaan ja lähdettiin kohti Italiaa. Aika hullua kuinka nopeasti aika meneekään ja kuinka paljon suunnitelmat voivat parissa vuodessa muuttua! Näin parin vuoden jälkeenkään en kuitenkaan miellä itseäni ulkosuomalaiseksi, vaan enemminkin väliaikaisesti ulkomailla seikkailevaksi suomalaiseksi.
Kaksi vuotta sitten lähdettiin siis aika tietämättöminä pakulla Italiaan tarkoituksenamme katsoa, miltä ulkomailla oleminen tuntuu ja olimme päättäneet olla ainakin vuoden pois Suomesta. Ajatuksena oli hakea paikallisia töitä ja muuttaa lähelle vuoria ja lämpöä. Vähän ennen lähtöä minä kuitenkin perustin toiminimen ja Matti teki sopimuksen etätöistä vanhaan työpaikkaansa, joten työnhaulla ei sitten ollutkaan niin kiire. Päätimme myös viikon Milanossa olon jälkeen, että ehkä iso ja kallis kaupunki ei ole meidän paikkamme, vaan voisimme vaihtaa paikkaa ja reissata Italiassa sillä aikaa, kun Matti hakisi töitä.
Vietimme aikaa Gardan lähellä ja Sisiliassa, kunnes Matti sai töitä. Mutta ei Italiasta tai edes läheltä vuoria – vaan Hollannista. Talvi oli tulossa ja tuntui mukavalta muutaman kuukauden reissaamisen ja stressaavan työnhaun jälkeen asettua aloilleen, joten ajoimme pakun Alankomaihin Eindhoveniin. Ja siellä viihdyimmekin vuoden ajan.
Alankomaissa ei (yllätys yllätys) kuitenkaan ole vuoria, joten kun Matin vuoden sopimus alkoi loppua, ajattelimme että on hyvä aika koittaa vielä saada töitä mielenkiintoisemmasta paikasta. Alankomaissa ei siis ollut mitään vikaa, mutta olimme kuitenkin aika innoissamme, kun Matti sai töitä Zurichista. Ja Sveitsissä ollaankin oltu nyt jo yhdeksän kuukautta.
Näiden parin vuoden aikana on muuttunut siis pari kertaa asuinmaa ja tänä vuonna vaihdoimme myös pakun isompaan. Ja menimme naimisiin! Mikään ei oikeastaan mennyt niin kuin aluksi ajateltiin, mutta ehkä kaikki meni kuitenkin juuri niin kuin piti. Tähän vuoteen on osunut myös kurjia juttuja (esim. yksi pandemia), jotka ovat omalta osaltaan muuttaneet suunnitelmiamme. Mutta kaikesta huolimatta ulkomailla asuminen on antanut aika paljon perspektiiviä ja uusia kokemuksia, ja koen olevani valtavan onnekas saadessani kokea tämän kaiken.
Ajattelin nyt kahden vuoden kunniaksi koota yhteen vähän ulkomailla asumisen hyviä puolia ja mitä puolestaan kaipaan eniten Suomesta.
Ulkomailla asumisen hyvät puolet:
Reissumahdollisuudet. Keski-Euroopassa välimatkat ovat hämmentävän lyhyitä ja parissa tunnissa Zurichista ajaa Italiaan, Saksaan, Ranskaan tai Itävaltaan. Eikä Sveitsin paikallisissa kohteissakaan ole valittamista, päinvastoin.
Vuoret ja luonto. Erityisesti Italiassa ja Sveitsissä vuorien läheisyys ja luonnon nähtävyydet ovat omaa luokkaansa, vaikka tykkään kyllä paljon myös Suomen metsistä ja Lapin tuntureista.
Uusi kieli ja kulttuuri. Ulkomailla tulee väkisin opittua uusia kieliä ja puhuttua enemmän englantia (vaikka hollantia en kyllä puhu paria sanaa enempää). Tulee myös tutustuttua uusiin kulttuureihin ja laajennettua omaa ymmärrystä.
Uudet kokemukset. Ei aina välttämättä positiivisia, mutta uusia kokemuksia saa ulkomailla asuessa melkoisen määrän. Matti on saanut kokemusta myös ulkomaiden erilaisista työkulttuureista, minä itseni johtamisesta ja etätöiden tekemisestä.
Itsevarmuus ja rohkeus. Muistan kuinka paljon jännitti lähteä vaihtoon Barcelonaan ja kuinka mietin, että pärjäänkö ollenkaan. Ulkomailla olo ei todellakaan aina ole helppoa tai mukavaa, mutta siitä huolimatta olen saanut tiettyä itsevarmuutta ja uskoa omaan pärjäämiseen.
Mitä kaipaan Suomesta:
Perhe ja ystävät. On kurjaa olla aina kaukana ja jäädä paitsi asioista. Ikävä on välillä kova ja varsinkin nyt koronan aikana tuntuu, että on täällä eristyksissä läheisistä. Toisaalta ikävän myötä osaa paremmin arvostaa kaikkia läheisiä ja nautin todella paljon niistä hetkistä, kun saa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Asioiden hoitamisen helppous. Kuinka helppoa asioiden hoitaminen Suomessa onkaan! Puhutaan sitten veroilmoituksesta, yrityksen perustamisesta tai uuden asunnon löytämisestä. Kaiken voi hoitaa omalla äidinkielellä ja vielä luultavasti netissä. Ei ole turhaa byrokratiaa, kirjeiden lähettämistä tai toimistoissa jonottamista.
Sosiaaliturva ja terveydenhuolto. Sveitsissä on yksi maailman parhaimmista ja kalleimmista terveydenhuoltojärjestelmistä, eivätkä sairausvakuutukset Hollannissakaan halpoja olleet. Kun maksaa monta sataa kuussa vakuutuksesta ja silti vuodessa on monen tonnin omavastuu, niin kaipaa kummasti Suomen edullista terveydenhuoltoa.
Kasvisruokavaihtoehdot ja suomalainen ruoka. Välillä on ikävä ruisleipää ja pakkaseen kerättyjä mustikoita. Ja Suomessa haluan aina maistaa kaikkia uusia kasvisruokavaihtoehtoja, mitä kaupoista löytyy.
Tämän postauksen kuvat ovat muutaman viikon takaa Eigerin juurelta. En aina ihan ymmärrä, että nyt me oikeasti asumme lyhyen ajomatkan päässä tällaisista maisemista.
