Kuulumisia

Seuraavaksi: muutto Alankomaihin

Scala dei Turchi

Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee! Matti sai töitä Alankomaista ja aloittaa vuoden alusta. Eli nyt meillä on tiedossa muutto Hollantiin ja Italia jää valitettavasti tältä erää taakse.

Italian työtilanne ei välttämättä ole kaikkein paras ja erityisesti Matille mielenkiintoisia hommia on täällä ollut vähän vähemmän tarjolla, mutta on tosi hyvä että mielenkiintoisia töitä kuitenkin löytyi. Vaikka nyt sitten Alankomaista, missä ei kyllä vuorista ole tietoakaan. Seuraavaksi pitääkin löytää asunto Eindhovenista, mikä ei ilmeisesti ole välttämättä kaikista helpoin homma. Mutta eiköhän me selvitä.

Tarkoituksena on lähteä huomenna ajelemaan kohti pohjoista, käydä Ranskassa työkeikalla matkalla, viettää muutama päivä Alankomaissa ja tulla sitten joulun viettoon Suomeen. Liput on ostettu ja ollaan Suomessa yhteensä kolme viikkoa. Ihanaa päästä saunaan ja saada mustikoita! Kyllä, ruuista eniten on ikävä mustikoita.

Mutta tässä vielä vähän kuvia Sisiliasta, tällä kertaa Scala dei Turchin kalkkiportailta, jotka ovat myös Unescon maailmanperintökohde. Hieno paikka, vähän vaan ärsytti että ihmiset eivät osaa käyttäytyä ja kallio oli läheltä katsottuna aika täynnä kiveen raaputettuja nimiä. Herää vaan aina kysymys, että miksi.

Scala dei Turchi

Kuvaamista turkkilaisten portailla

Matti kalkkiportailla

Scala dei Turchi ja merinäköala

Yleistä

Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?

Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?

Luin hetki sitten Tim Ferrisin The 4 Hour Workweek -kirjan. Kirjassa Ferris tuo esiin kysymyksiä, joita mekin miettiin muutama kuukausi sitten ennen lähtöä (enkä silloin ollut edes lukenut tätä kirjaa). Lähinnä ne liittyvät uskaltamiseen ja siihen, mikä on mahdollista ja mikä ei. Näihin kysymyksiin vastaamalla voi laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja miettiä, miten päästä yli pelosta ja toteuttaa haaveita tai unelmia. Ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki haaveile ulkomaille lähdöstä tai irtisanoutumisesta tai yrittäjyydestä. Haaveita on monenlaisia, mutta yleensä niiden toteuttaminen ja erityisesti muutos vaativat jollain tasolla menemistä omalle epämukavuusalueelle tai pelkojen kohtaamista. Kirjassaan Ferris sanoo, että “what we fear doing the most is usually what we most need to do”. En allekirjoita neuvoa ihan kirjaimellisesti, mutta yleensä kehitys tapahtuu epämukavuusalueella ja pelkojen kohtaaminen voi johtaa yllättäviinkin asioihin. Mutta nyt siis niihin kysymyksiin.

Määrittele mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Kun analysoi kaikki ennakkoluulot, pelot ja kaikki ne mitä jos kysymykset, pelko saa tietyt mittasuhteet. Sen jälkeen voi miettiä, mitä seurauksia noilla peloilla olisi toteutuessaan? Ja mikä on oikeasti se todennäköisyys, että niin käy?

Kun meillä joskus kesällä alkoi lähtö lähestyä ja pieni ahdistus ja pelko nousivat pintaan, keskusteltiin siitä, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos vain lähdetään ilman sen suurempaa suunnitelmaa ajamaan Italiaan. Mietittiin mitä tapahtuu, jos kummalakaan ei ole töitä, mitä jos meidän auto ja kaikki tavarat varastetaan, mitä jos emme tutustu kehenkään, mitä jos toisen seura alkaa kyllästyttää, kun hengataan kuitenkin 24/7 kahdestaan? Se että kummalakaan ei ole hetkeen töitä oli jossain kohtaa aika todennäköistä, mutta todettiin että ei se varmaan niin paljoa myöhemmin harmita, vaikka vähän käytetäänkin säästöjä tämän unelman toteuttamiseen. Huonoimmassa tapauksessa jouduttaisiin tulemaan häntä koipien välissä takaisin kotiin. Matti myös huomautti, että joka tapauksessa saadaan hyvä tarina kerottavaksi siinäkin tapauksessa. Monessa tapauksessa kyse oli “vain” rahasta, eikä varsinaisesti mistään henkeä tai terveyttä uhkaavasta riskistä. Ja se riski että toisen naama alkaa tökkiä oli vain otettava, mistä sitä tietää vaikka se alkaisi tökkiä kotonakin. Eikä siis ainakaan vielä ole alkanut, päinvastoin.

Millä keinoilla saat asiat takaisin järjestykseen? Yleensä se ei lopulta ole niin vaikeaa. Asioilla on tapana järjestyä. Meillä on varasuunnitelmia, jos asiat eivät mene niin kuin on ajateltu. Töitä voi hakea muistakin maista ja kuten sanottu, tarpeen vaatiessa voi aina tulla maitojunalla takaisin Suomeen.

Entä mikä on parasta mitä voisi tapahtua? Kun pelot ja riskit ovat selvillä, on ehkä helpompi miettiä niitä positiivisia puolia. Ja verrata riskejä mahdollisiin saavutuksiin. Samalla voi miettiä, kuinka todennäköistä on että hyviä asioita tapahtuu ja ajatella, että jos muutkin ovat onnistuneet, niin mikset sinä?

Meille oli alusta asti selvää, että saisimme uusia kokemuksia. Itse olin yliopistosta vaihdossa Barcelonassa puoli vuotta ja sen jälkeen ajattelin, että haluaisin vielä joskus uudestaan pidemmäksi aikaa ulkomaille. Matti puolestaan oli suunnitellut ulkomaille lähtöä jo vuosia, mutta ei ollut saanut lähdettyä. Ajattelimme myös, että jos ei nyt lähdetä, niin se kuitenkin harmittaa sitten joskus. Eikä ajatus syksyä pakoon lähtemisestä tuntunut sekään yhtään hullummalta.

Olin myös salaa haaveillut paikkariippumattomasta työstä, jota voisi tehdä omassa aikataulussa. Tällä hetkellä olemme Sisiliassa ja teemme enemmän töitä sateisina päivinä ja vähän vähemmän silloin, kun ulkona on kiva keli. Välillä viikonloppu on viikolla ja oikeana viikonloppuna tehdään töitä ja joskus tulee istuttua palaverissa illalla huoltoaseman parkkipaikalla, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Kaiken kaikkiaan olen ainakin vielä erittäin tyytyväinen päätökseeni toiminimen perustamisesta.

Mitä asioita olet jättänyt tai jätät tekemättä, koska pelottaa? Joskus on helpompi jättää asioita tekemättä, koska ei voi tietää mitä niistä seuraa. Tekemällä epämiellyttäviä tai pelottavia asioita, voi ymmärtää paremmin omaa potentiaaliaan. Muistan että Barcelonaan lähteminen pelotti ihan kamalasti, mutta puolen vuoden aikana opin, että itseasiassa pärjään ihan hyvin ja asiat oikeasti järjestyvät kun niitä järjestää.

Mitä asioiden lykkääminen aiheuttaa? Jos jättää nyt tekemättä sen mitä haluaa, mitä vaikutuksia sillä on? Meillä oli pelko, että jos emme nyt lähde, niin lähdemmekö koskaan? Ikinä ei ole hyvä aika lähteä, mutta onko se vielä vaikeampaa, jos Matti olisi hakenut uusia töitä Tampereelta ja itse olisin ottanut vastaan vakituisen työpaikan? Yleensä kai kuitenkin ihmiset katuvat lopulta enemmän sitä mitä jättivät tekemättä, kuin sitä mitä tekivät.

Eli miksi sitten odottaa? Jos ainoa vastaus on, että nyt ei ole hyvä aika, niin voin paljastaa, että koskaan ei ole hyvä aika.

 

Tuota huoltoasema-otosta lukuunottamatta kuvat ovat viime viikonlopulta Agrigentosta Valle dei Templin arkeologiselta alueelta, joka on myös Unescon maailmanperintökohde.

 

Italia

Taormina kuvina

Kuten aiemmin mainitsin, käytiin vähän yli viikko sitten Taorminassa pyörimässä ja syömässä herkkuja. Tässä muutama kameraan ja puhelimeen unohtunut kuva Taorminan kapeista kaduista ja Isola Bellan saaresta, johon voisi joku päivä kävellä käymään.

Taorminaan on tästä matkaa noin 10 kilometriä, ja koska melkein koko matka on ylämäkeen, kadut ovat aika kapeita eikä täällä kovin paljoa harrasteta kävelyteitä, niin kävimme retkeilemässä bussilla. Lippu maksoi edestakaisin kolme euroa ja oltiin (yllätys yllätys) bussin ainoat matkustajat. Taormina oli nätti kaupunki ja näin marraskuussa kaduilla mahtui kävelemäänkin ihan hyvin. Voisin kuvitella että kovimman sesongin aikaan meininki on vähän toinen.

Pari kuvaa on otettu viikolla, kun käytiin Taorminan markkinoilla shoppailemassa kasviksia ja hedelmiä. Paikan päällä selvisi että kyseessä on ennemminkin tavaramarkkinat, mutta löytyi sieltä onneksi pari vihanneskauppiastakin.

Isola Bellan saari Taorminassa

Heta näköalapaikalla

Isola Bella vol.2

Gelatoa Taorminassa

Taorminan aukio

Kapea katu Taorminassa

Cannolo

Taorminan markkinoilla

Etna kaukana