Kuulumisia

Seuraavaksi: muutto Alankomaihin

Scala dei Turchi

Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee! Matti sai töitä Alankomaista ja aloittaa vuoden alusta. Eli nyt meillä on tiedossa muutto Hollantiin ja Italia jää valitettavasti tältä erää taakse.

Italian työtilanne ei välttämättä ole kaikkein paras ja erityisesti Matille mielenkiintoisia hommia on täällä ollut vähän vähemmän tarjolla, mutta on tosi hyvä että mielenkiintoisia töitä kuitenkin löytyi. Vaikka nyt sitten Alankomaista, missä ei kyllä vuorista ole tietoakaan. Seuraavaksi pitääkin löytää asunto Eindhovenista, mikä ei ilmeisesti ole välttämättä kaikista helpoin homma. Mutta eiköhän me selvitä.

Tarkoituksena on lähteä huomenna ajelemaan kohti pohjoista, käydä Ranskassa työkeikalla matkalla, viettää muutama päivä Alankomaissa ja tulla sitten joulun viettoon Suomeen. Liput on ostettu ja ollaan Suomessa yhteensä kolme viikkoa. Ihanaa päästä saunaan ja saada mustikoita! Kyllä, ruuista eniten on ikävä mustikoita.

Mutta tässä vielä vähän kuvia Sisiliasta, tällä kertaa Scala dei Turchin kalkkiportailta, jotka ovat myös Unescon maailmanperintökohde. Hieno paikka, vähän vaan ärsytti että ihmiset eivät osaa käyttäytyä ja kallio oli läheltä katsottuna aika täynnä kiveen raaputettuja nimiä. Herää vaan aina kysymys, että miksi.

Scala dei Turchi

Kuvaamista turkkilaisten portailla

Matti kalkkiportailla

Scala dei Turchi ja merinäköala

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *