Reissut

Pakureissu Norjaan: Lofootit

Floya, Lofootit, Norja

Kesäloma ja Norjan pakureissu on nyt taputeltu ja alkuviikosta palasimme Alankomaihin nauttimaan mukavista melkein 40 asteen helteistä. Eli on vähän jo ikävä Norjan raikasta ilmaa. Hyttysiä, mäkäräisiä ja muita öttiäisiä ei kyllä tule ikävä. Reissuihin on kuitenkin jälkikäteenkin mukava palata ja katsella kuvia, joten tällaisia kertomuksia on nyt muutama tulossa. Aloitan Lofooteista ja palaan Norjaan vielä parin muunkin postauksen verran.

Suomessa oleilun jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Lofootteja. Matkalla olimme yhden yön Ruotsissa melko lähellä Kiirunaa, mistä jatkoimme sitten seuraavana päivänä Lofooteille päin pohjoisen kautta tietä pitkin. Ajoimme siis Lofoottien läpi pohjoisesta etelään. Lofooteille pääsee myös lautalla paristakin kohtaa ja me tulimme lautalla pois Moskenesista Bodøhon, mikä maksoi noin 80 euroa. Lautta on kalliimpi yli 6 metriä pitkille autoille.

Lofooteilla vietimme kolme yötä ja lähinnä kiipesimme nyppylöille, kävimme parilla rannalla ja vietimme yhden yön Svolvaerissa hotellissa. Lofooteilla olisi voinut viettää kauemminkin aikaa, sillä näkemistä ja käveltävää olisi varmasti riittänyt useammaksikin päiväksi.

Lofoottien nähtävyyksiä: vehreys, vuoret ja vuonot
Lampaita näkee Lofooteilla joka paikassa, niin teillä kuin vuorillakin

Ensimmäisenä iltana katsoimme Hiking Lofoten -sivustolta läheisen ja kevyehkön kävelyreitin Lofoottien pohjoisosista. Kiipesimme noin 400 metrin korkeuteen, emmekä nähneet reitillä ketään muuta. Lampaita oli sitten sitäkin enemmän. Pohjoisessa oli muutenkin selkeästi rauhallisempaa kuin etelämpänä, vaikka missään ei onneksi ollut ruuhkaa tai liikaa ihmisiä.

Yön vietimme nätissä paikassa muiden telttailijoiden ja asuntoautojen kanssa. Ainoa huono puoli tuossa paikassa olivat mäkärät, joita oli alussa melko paljon. Kun aurinko tuli kymmenen maissa vuoren takaa taas näkyviin ja alkoi tuulla, myös mäkärien määrä onneksi väheni. Nämäkin kuvat on otettu noin yhdestoista maissa illalla, oli hauska olla pohjoisessa ensimmäistä kertaa yöttömän yön aikaan.

Ensimmäinen yöpymispaikkamme Lofooteilla, reissupaku vuorien keskellä
Kukkia Lofoottien yöttömässä yössä
Vuoria Lofooteilla riittää

Seuraavana päivänä ajelimme kohti Svolværia, missä yövyimme yhden yön hotellissa. Ennen hotellille menoa kävimme Fløyalla, joka on lähellä tuota Lofoottien suurinta, noin 4200 asukkaan kaupunkia. Laitoimme auton parkkiin kirkon lähelle ja lähdimme kiipeämään. Tällä reitillä oli jonkin verran muitakin, joten jouduimme vähän ohittelemaan perheitä ja isoja ryhmiä. Polku oli paikoin aika kivikkoista ja jyrkkää, eli tukevat kengät tulivat tarpeeseen.

Kuten alla olevista kuvista näkyy, näkymät Fløyalta olivat aika upeat. Tuolta reitiltä löytyy myös kallion väliin jäänyt kivi, johon voi kiivetä kuvattavaksi, jos siis uskaltaa. Itse en uskaltanut kiivetä ylhäältä päin kivelle, jonka alla oli useamman kymmenen metrin pudotus. Yllättäen korkeanpaikan kammosta kärsivä Matti kuitenkin meni tuonne.

Maisema Svolvaerin kylää kohti Fløyalta, Lofootit, Norja
Maisema Fløyalta, Lofoottien vuoristoa
Matti kallion välissä olevalla kivellä, Fløya, Lofootit, Norja
Vuoristomaisema, Fløya, Lofootit, Norja
Minä Fløyalla. Lofooteilla, Norjassa

Seuraavana päivänä oli rantojen vuoro. Valitettavasti keli oli vähän pilvinen, joten kävimme Unstadin surffirannalla vain pyörähtämällä ja siirryimme sieltä Hauklandille. Hauklandilla voi myös yöpyä, mutta koska rannalla oli niin paljon telttoja ja asuntoautoja, päätimme siirtyä yöksi johonkin rauhallisempaan paikkaan.

Hauklandin ranta Lofooteilla
Minä Hauklandin rannalla

Hauklandilta lähtee myös polkuja eri kukkuloille, joista me päätimme koittaa onneamme Himmeltinden vuoren kanssa. Pilvet roikkuivat noin 500 metrissä, mutta 931 metrin korkeudessa huipulla oli aurinkoista. Parin päivän kävelyiden ja nousujen jälkeen tuo melkein kilometrin nousu oli aika rankka ja äiti kääntyikin jo matkalta takaisin. Itse taistelin reidet hapoilla ylös asti samalla kun Matti kiipesi ylös ilman mitään ongelmia. Taitaa työmatkapyöräily tehdä hyvää reisille, Matti kun tuntui olevan aika hyvässä kiipeilykunnossa minuun verrattuna.

Sumuinen polku Himmeltindenille Lofooteilla
Minä pilvien yläpuolella Himmeltindenilla, Lofooteilla
Saniaisia
Yhteiskuva, pariskunta Himmeltindenin huipulla

Yövyimme viimeisen Lofoottien yömme hieman pienemmän tien varressa. Norjassa on samanlaiset (jollei hieman laajemmat) jokamiehenoikeudet kuin Suomessa, eli leiriytyä saa melkein mihin vain. Tietenkään talojen tai pihojen välittömään läheisyyteen ei tule leiriytyä ja muutenkin kannattaa käyttää maalaisjärkeä paikan valinnassa. Tuolla näki pakuja parkissa tien varressa ohituspaikoilla ja pienimmilläkin levennyksillä. Ei ihme että paikallisia saattaa välillä ärsyttää ja “no camping” kylttejä oli varsinkin etelämpänä jonkin verran.

Reissupaku tien varressa parkissa, Lofootit, Norja

Ennen lautalle lähtöä kävimme vielä viimeisenä päivänä Kvalvikan rannalla ja Rytenillä. Ranta oli hieno, vaikka keli olikin melko pilvinen. Hienoimmat näköalat rannalle näkee kiipeämällä vieressä olevalla Rytenille. Pilvet peittivät muiden vuorten huiput kokonaan, mutta Ryteniltä näki vielä onneksi alas. Rytenillä on myös tuo melko kuuluisa kieleke, josta saa oikealla kuvakulmalla otettua hurjan näköisiä kuvia. Oikeasti pudostus ei siis ole kauhean iso. Ylhäällä tuuli aika paljon ja oli hieman kylmä, joten kuvien ottamisen ja pienen evästauon jälkeen lähdimme aika nopeasti autoa kohti.

Tälle rannalle ei siis pääse autolla, mutta telttailijoita oli paikalla useita. Matti taisi laskea noin 40 telttaa rannan läheisyydessä. Me teimme vain päiväretken kävellen ensin Kvalvikalle (noin 45min-1h), sieltä nousimme Rytenille (noin 1,5h) ja ylhäältä suoraan tielle ja takaisin autolle. Yhteensä koko reissuun meillä taisi mennä vajaa neljä tuntia.

Kvalvikan ranta ja taustalla Ryten, Lofootit, Norja
Näkymä Ryteniltä Kvalvikalle Lofooteilla, Norjassa
Rytenillä on kieleke, josta voi ottaa hurjia kuvia
Kävelemässä pois Ryteniltä, Lofootit, Norja

Kvalvikan parkkipaikalta ajelimme suoraan satamaan ja ajattelimme, että ehdimme 14.45 lauttaan. Olimme ehkä puoli kahden maissa satamassa ja odottelimme jonossa lauttaan pääsyä, mutta emme sitten mahtuneetkaan kyytiin. Meidät ohjattiin toiseen jonoon lautan lähdettyä ja pääsimme mantereen puolelle seuraavalla lautalla, joka lähti kuudelta. Satamassa ei ollut siis missään mitään tietoa mitkä jonoista mahtuvat laivaan ja mitkä eivät. Eli kannattaa siis olla ajoissa tai varata paikka netissä, jos tietää jo etukäteen milloin on lähdössä.

Pelkäsin vähän etukäteen, että Lofooteilla joka paikka on täynnä turisteja ja kapeilla teillä saa ajaa asuntoautojen letkassa, mutta nämä huolet osoittautuivat turhiksi ainakin tuolloin heinäkuun alkupuolella. Pakulla Lofoottien kiertäminen oli mukavaa, maisemat hienoja lähes joka paikassa ja yöpaikan löytäminen aina suhteellisen helppoa. Paljon olisi ollut vielä nähtävää, emme esimerkiksi käyneet juuri missään kylissä vaan keskityimme lähinnä luontokohteisiin. Mutta kaiken kaikkiaan Lofootit olivat ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

-
Ei kommentteja

Reissut Yleistä

Vuosi pakumatkalla ja kesälomareissu takana

Tämän vuoden kesälomareissu on nyt taputeltu, kuvassa reissupaku Lofooteilla ilta-auringossa

Huomasin että blogin perustamisesta tuli tällä viikolla kuluneeksi vuosi! Aika menee äkkiä ja tuntuu, että vastahan me suunnittelimme Italiaan lähtöä (ja kuinkas sitten kävikään). Olen nyt vuoden aikana kirjoitellut tänne 45 postausta, en tiedä onko se paljon vai vähän, mutta sen verran niitä on. Ja teitä lukijoitakin käy blogissa kymmeniä päivittäin. Kiva kun käytte lukemassa, jättäkää ihmeessä kommentteihin terveisiä ja kertokaa, mikäli on jotain tiettyjä aiheita, joista haluaisitte lukea.

Tällä viikolla palasimme myös tämän kesän pisimmältä reissulta takaisin helteiseen Hollantiin. Täällä on ollut nyt muutaman päivän ajan jopa 40 astetta lämmintä, eli Suomen ja Norjan viileyttä on jo vähän ikävä. Meidän 24 päivän reissu vierähti nopeasti pakussa, kun ajelimme Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen, sieltä Norjaan Lofooteille ja pikkuhiljaa takaisin etelään. Kilometrejä kertyi karkeasti arvioiden noin 6500, mikä oli ehkä vähän liikaa näin lyhyelle lomalle.

Reissun ensimmäisen yön yövyimme Tanskassa ja toisen lähellä Tukholmaa, mistä siirryimme sitten päivälaivalla Suomeen. Alla olevat kuvat ovat Tukholman läheltä noin 20 minuutin ajomatkan päässä satamasta.

Yöpaikka, reissupaku ja auringon lasku 20 minuutin ajon päässä Tukholmasta

Suomessa olimme ensin muutaman päivän Tampereella. Oli taas ihana nähdä perhettä, sukulaisia ja kavereita. Tampereella myös syötiin hyvin (suomalaisia uusia perunoita, mansikoita ja herneitä ei kyllä voita mikään), käytiin Pyynikin näkötornilla munkeilla ja nautittiin viileämmistä lämpötiloista.

Tampere, näkymä Pyynikin näkötornista
Ystävien kanssa jäätelöllä

Tampereelta ajeltiin Jämille Cessna-boogeihin moikkaamaan kaikkia hyppykavereita ja tietysti myös hyppäämään. Hauskoja hyppyjä ja paljon naurua mahtui siis viikonloppuun. Sunnuntaina ajelimme Jämiltä Keuruulle Matin vanhemmille. Kävimme mökillä soutelemassa ja saunomassa ja nautimme rauhallisuudesta.

Matti soutamassa järvellä Keuruulla
Saunomista ja naku-uintia mökillä, kuvassa koivun lehtiä ja järvimaisema

Parin päivän päästä äitikin tuli Keuruulle, mistä sitten lähdimme ajamaan kohti Norjaa ja Lofootteja. Ajelimme Lofoottien läpi ja vietimme saarilla kolme yötä, jonka jälkeen siirryimme lautalla mantereen puolelle ja heitimme äitin Trondheimiin. Jatkoimme sieltä Matin kanssa etelää kohti poiketen matkalla Loenilla via ferratalla. Vietimme Lysebotnissa pari päivää, ennen kuin lähdimme sateita pakoon ja kotia kohti. Kelit suosivat meitä aikalailla koko ajan, kun olimme Norjassa. Vasta viimeisinä päivinä alkoi sataa, minkä takia lähdimme paria päivää aiottua aiemmin ajelemaan Alankomaihin päin.

Kirjoittelen Norjasta muutaman erillisen postauksen, joissa kerron erikseen Lofooteista, Loenin via ferratasta ja Etelä-Norjasta (eli lähinnä Lysebotnista ja Kjeragista). Kuvia ja kerrottavaa on niin paljon, että tästä tulisi melko pitkä sepustus, jos koittaisin tunkea kaiken yhteen postaukseen. Palataan siis pian Lofoottien kuvilla ja kuulumisilla!

-
2 kommenttia

Yleistä

Kuukauden kymmenen: heinäkuu

Heinäkuussa alkoi kesälomareissu Suomeen ja Norjaan. Tämä kuva on menomatkalta Tanskasta.

Heinäkuun alku vierähti nopeasti Tampereella ja Jämillä, ja paria työhommaa lukuunottamatta en edes avannut konetta ennen tätä. Olen siis hieman myöhässä, mutta tässä tulee taas kuukauden alun ajatuksia. Viime maanantaina saavuimme illalla Tampereelle ja sieltä lähdimme perjantaina Cessna Boogeihin Jämille. Nyt olemme Keuruulla Matin vanhemmilla ja täältä matka jatkuu sitten Norjaan. Tässä kuussa vietetään siis vähän tällaista kiertolaiselämää ja reissataan.

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 
Ensimmäisenä aamuna hieman väsytti huonosti nukutun yön jälkeen, kun herätyskello soi puoli kuudelta. Nukuimme uimarannan parkkipaikalla melko lähellä Tukholmaa ja ajelimme aamulla satamaan. Laiva Tampereelle lähti vähän ennen kahdeksaa ja koko päivä vierähtikin siis merellä.

Tämän kirjan aion lukea:
Otin Robert B. Cialdinin Influence – The Psychology of Persuasion -kirjan mukaan, eli varmaan sen luen tässä reissun aikana.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
En mitään! Olen lomalla melkein koko kuukauden, mikä on aika ihanaa. Loppukuusta teen kyllä töitä, mutta isompia projekteja ei ole silloinkaan tiedossa.

Työasia, jonka tiedä roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Vähän jäi asioita kesken ennen lomaa, vaikka aika hyvin sainkin juttuja tehtyä. Mutta en jaksa niistä nyt murehtia.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 
Tämä on vähän vaikea kysymys, kun en varsinaisesti ole mikään voimalauseiden ystävä. Voi olla että keksin tähän tilalle jonkun toisen kysymyksen ensi kerralle. Tällä hetkellä saan energiaa kaikkien läheisten ja kaverien tapaamisesta ja lomailusta.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Listallahan olivat tietysti suomalaiset mansikat ja uudet perunat. Ja ruisleipä. Ja kaikkia noita onkin tullut jo syötyä. Saa nähdä kokeilemmeko Norjassa jotain paikallista ruokaa.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 
Norjan roadtrip, joka on ollut mielessä jo useamman vuoden ajan. Keskiviikkona lähdetään ajelemaan kohti Lofootteja ja sieltä sitten pikkuhiljaa alaspäin. Kauhean tarkkaa suunnitelmaa ei ole, mutta luulen että meillä tulee olemaan kiva reissu. Toivotaan vain että ei sada ihan kokoaikaa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Tulevaisuuden suunnittelu. Tavallaan ei haluaisi liikaa miettiä ja stressata, mutta samaan aikaan tulee väistämättä mietittyä, että mitä syksyllä tai ensi vuonna tapahtuu. Mutta asioilla on tapana järjestyä.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
En ota tähän lomalle mitään isompia tavotteita, mutta jalkojen kuntoon saaminen olisi kyllä hyvä juttu. Juoksun myötä onnistuin jumittamaan pohkeeni ja kipeyttämään toisen kantapääni ilmeisesti jonkin tulehduksen myötä. Kantapää alkaa olla jo aika hyvä ja olen koittanut venytellä noita pohkeita, joten tavoitteena olisi päästä taas juoksemaan vähän yli viikon tauon jälkeen.

Minkä asian haluaisin muistaa tästä kuukaudesta:
Tämän meidän kesälomareissun, mikä varmasti jääkin taas mieleen pitkäksi aikaa.

-
Ei kommentteja