Puolitoista kuukautta Sveitsissä. Ja nyt viikko kaupassa käyntejä lukuun ottamatta kotikaranteenissa alle 30 neliön väliaikaiskämpässä. Eikä ainakaan vielä ole (onneksi) tapahtunut totaalista romahdusta, vaikka työstressin ja epätietoisuuden myötä onkin välillä vähän ahdistanut. Ja luulen että en ole ainoa.
Mutta koska kuvia on kertynyt varastoon ja kuulumisiakin on jakamatta, niin nyt on ainakin hyvää aikaa päivitellä tännekin taas kuulumisia!
Muutimme siis helmikuun alussa Zürichiin. Muuttaminen ja asioiden hoitaminen on sujunut melko hyvin. Sveitsi ei kuulu EU:hun, joten selvittämistä on riittänyt, mutta yleisesti ottaen kaikki ovat olleet ystävällisiä, puhuneet englantia ja asioiden hoitaminen on ollut selkeää.
Ensimmäisen kuukauden aikana saimme asunnon (mutta muuttamaan pääsemme vasta toukokuun alussa), hankimme puhelinliittymät ja pankkitilin, hoidimme rekisteröitymisen kreisbürossa ja tullasimme auton. Ja onneksi ehdimme myös vähän reissata ennen kuin ulkona liikkuminen pakollisia menoja ja lenkkeilyä lukuun ottamatta kiellettiin. Liitin tähän mukaan muutaman kuvan Lauterbrunnenista, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä ihailemme siis vastapäisen kerrostalon seinää eikä vuorille oikein ole asiaa.
Ja sitten vähän huonompia uutisia. Sveitsissä ollaan aika tarkkoja autojen kunnosta, eikä esimerkiksi pohjassa saisi ilmeisesti olla juuri yhtään ruostetta. Meidän melkein 20 vuotta vanha portterimme, johon Suomen suolatut tiet ovat jättäneet jälkensä, on siis aika kaukana ruosteettomasta yksilöstä. Ja taisi siinä jotain muutakin vikaa korjaamon mielestä olla. Korjaus Sveitsissä maksaisi vähintään tuplasti koko auton arvon verran, eli emme saa sitä tänne rekisteröityä. Kesällä onkin varmaan tiedossa ajo Suomeen ja reissupakun myynti uuteen kotiin (kiinnostuneet saavat ilmoittautua, hah). Mutta ei hätää, suunnitelmat seuraavan ja vähän isomman pakun rakentamisesta on jo aloitettu, eli pakuasiaa on tiedossa myös jatkossa.
Tuntuu kurjalta luopua pakusta, johon liittyy niin paljon muistoja ja johon meillä on aika vahva tunneside. Täytyy myöntää, että itku pääsi, kun kuulin, että joudumme siitä luopumaan. Kyseessä on meidän ensimmäinen reissupakumme, jolla olemme ajaneet yhteensä 17 maassa (piti oikein kartasta laskea). Mutta pitää vain toivoa, että sillä on vielä uusi elämä ja kivoja reissuja edessä uudessa kodissa.
Kaikesta huolimatta meillä arki jatkuu. Teemme kumpikin etätöitä (minä nyt teen aina muutenkin) ja ainakin vielä töitä on riittänyt jopa enemmän kuin ehtii tehdä. Päivät kuluvat siis koneella, urheillessa ja tuttujen kanssa skypetellessä. Eilen meillä oli virtuaaliset illanistujaiset muutaman kaverin kanssa ja samalla todettiin, että näköjään myös lautapelien pelaaminen onnistuu jotenkuten myös etäyhteyksien välityksellä.
Tsemppiä ja jaksamista kaikille tasapuolisesti. Kyllä tästäkin taas selvitään.