Bongasin ehkä noin vuosi sitten hienon kuvan vuorijonosta ja sinisestä järvestä ja aloin tutkia kuvan vaellusreittiä, Hardergratia. Silloin oli selkä vielä parantelussa ja kuntokin aika pohjamudissa, joten merkkasin vain vaelluksen ylös ja ajattelin että ehkä joku päivä. Hardergrat on Sveitsin vaarallisimmaksikin tituleerattu vaellusreitti Interlakenin ja Brienzin välillä ja melkein koko matkan reitti kulkee ylös alas vuorijonon harjanteella. Koska muutamassa paikassa polku kulkee melko kapeilla harjanteilla ja saattaa olla sateella liukas, on kelillä aika iso merkitys. Viime viikonloppuna sattui olemaan hyvä keli, ei tuulta eikä sadetta. Joten päätettiin lähteä yrittämään.
Ollaan tehty useita vaelluksia tänä vuonna ja noustuja metrejäkin on ihan kohtuullisesti, mutta oli tuo silti aika rankka vaellus. Ajettiin Interlakeniin leirintäalueelle jo edellisenä iltana, koska aamulla oli tiedossa aikainen lähtö. Noustiin Brienzer Rothorniin ensimmäisellä junalla, joka puksutteli hitaasti ylämäkeen noin tunnin. Rothornista lähdettiin kävelemään noin yhdeksältä kohti Interlakenia, tai tarkemmin ottaen Harderkulmia, noin 45000 askeleen verran. Tällä tavalla matkaa kertyi noin 20 kilometriä ja nousua noin 1300 metriä. Mutta vitsit se nousu oli välillä jyrkkää. Aikaa meiltä meni taukoineen noin 9 tuntia.
Kaikista jännimmät kohdat ovat tuohon suuntaan käveltäessä aika alussa. Välillä polun molemmilla puolilla oli vaan kauhea pudotus ja tuli keskityttyä lähinnä siihen mihin astuu. Vaellussauvat olivat hyvä lisätuki varmistamaan, että tasapaino pysyy. Onneksi tuo pahin osuus ei ole kauhean pitkä ja muualla oikeaa tippumisvaaraa ei oikeastaan ollut. Mutta jos alkaa helposti huippaamaan tai kärsii pahasta korkeanpaikan kammosta, niin tämä ei ehkä ole paras reitti.
Mutta jos polku on välillä jännä, niin maisemat ovat myös kyllä hienot. Reitiltä aukeaa todella hienot 360-maisemat joka suuntaan. Meille sattui kirkas keli ja Brienzersee oli tyyni ja turkoosi koko päivän. Maisema ei kuitenkaan hirveästi vaihdellut, koska koko matka mentiin samaa harjannetta pitkin ja järven vierellä. Mutta se ei kyllä haitannut, ei tähän maisemaan oikein ehtinyt kyllästyä. Varsinkaan kun puolet matkasta oli ylämäkeä, jonka aikana mietti vain että kuinka monta huippua on vielä jäljellä (vastaus: monta).
Ihan lopussa (tai niin me luulimme, todellisuudessa matkaa oli jäljellä vielä 6-7km) polku vähän tasaantui ja meni metsään. Tässä vaiheessa reidet olivat jo aika väsyneet ja polvet kipeät kaikesta laskusta, joten viimeiset kilometrit tuntuivat kestävän ikuisuuden. Lopulta kuitenkin Harderkulmin näköalatasanne ilmestyi näkyviin (luulin ensin että se on kirkko, mutta oli se sittenkin ravintola) ja päästiin hikisinä keskelle ihmispaljoutta. Siitä päätettiin tulla alas funikulaarilla ja säästää vähän jalkoja välttämällä viimeinen 600 metrin lasku Interlakeniin.
Seuraavina päivinä etureidet olivat melkoisen jumissa ja muutenkin tuntui aika väsyneeltä. Tämä vaellus oli lyhyempi kuin meidän retkemme Sveitsin kansallispuistossa, mutta jotenkin tämä oli silti rankempi. Sekä nousut että laskut olivat jyrkempiä ja niitä oli koko ajan. Kuvista ehkä näkyykin, että polku kulki harjanteen reunaa, eli ihan jokaisen huipun kautta. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä erittäin hieno ja suositeltava vaellus, kunhan keli on hyvä.
