Äiti oli täällä käymässä vähän yli viikko sitten. Oli ihan todella hauskaa saada vieraita ja kierrellä vähän Sveitsissä turistina, vaikka maskit ja koronarajoitukset tietysti vähän välillä tympivätkin. Rokotuksien ja turvavälien turvin uskallettiin kuitenkin lähteä vuorille ja vaeltamaan. Ja nyt kun äiti on käynyt testeissä ja päässyt pois karanteenista, uskallan jo kirjoittaa meidän reissusta tännekin.
Lähdettiin ensimmäiseksi viikonlopuksi Lauterbrunneniin, koska oltiin jo keväällä ostettu alennusmyynnistä junaliput Jungfraujochille, jota mainostetaan maailman korkeimpana juna-asemana. Yleensä junaliput tuonne ovat aika törkeän hintaiset, mutta nyt alennuksesta raaskittiin ostaa liput, kun nyt kerran täällä ollaan. Ja olihan siellä hienot maisemat, mutta en silti tiedä olisiko tuo yli satasen arvoinen junamatka. Mielenkiintoista on, että kyseinen rata on avattu jo vuonna 1912 ja kulkee vuoren sisällä. Tästä johtuen matkalla maisemat olivat Lauterista päin tullessa mielestäni hienoimmat Kleine Scheideggiin asti. Ja sitten taas ylhäällä tietysti.
3400 metriä on varmaan korkeimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt, ja lumessa kävellessä kyllä huomasi, että alkaa hengästyttämään aika helposti. Ylhäällä on massiivinen asemakompleksi kellokauppoineen ja ravintoloineen ja sieltä pääsee parilta puolelta pihalle. Käveltiin toisella puolella vähän matkaa polkua eteenpäin, mutta lumessa ylämäkeen tarpominen oli niin raskasta tuossa korkeudessa, tuulessa ja pakkasessa, että ei ihan kauhean pitkälle jaksettu. Oltiin ylhäällä lopulta ehkä pari tuntia ja junamatkoihin meni myös muutama tunti, eli melkein koko päivän saa tällaiseen retkeen varata.
Ja kuten ehkä kuvista näkyy, ylhäällä oli muutama muukin meidän lisäksemme. Oli viikonloppu ja hyvä keli, niin meinasi jopa vähän oudokseltaan ahdistaa tuo ihmismäärä. Joten loppureissu pysyteltiinkin sitten vähän väljemmissä kohteissa ja matalammilla vuorilla.
