Yleistä

Kuukauden kymmenen: lokakuu

Taas olisi vuorossa kuukauden alun kuulumisia ja suunnitelmia. Syyskuu hujahti äkkiä ja nyt täälläkin alkaa olla syksyä ilmassa, kun puissa on jo keltaisia lehtiä ja vähän väliä sataa ja tuulee. Viime kuussa kävimme Barcelonassa ja loppukuusta veljeni saapui tänne käymään hyppylomalle. Päästiin hyppäämään viikonloppuna yksi hyppy, ennen kuin tuuli ja sateet pilasivat boogiet, mutta on silti aina mukava saada vieraita. Näin lokakuun alun kunniaksi kävimme tänään päiväretkellä Amsterdamissa. Pari pientä sadekuuroa ei onneksi haitannut kaupungin kiertämistä ja Rijksmuseumissa vierailua.

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 
Varmaan ajattelin, että pitää nousta heti ylös ja ehtiä seitsemältä alkavaan palaveriin. Aikaerosta johtuen joutuu välillä työajoista vähän joustamaan, mutta tulipahan tehokas alku muuten ei niin tehokkaalle päivälle.

Tämän kirjan aion lukea:
Voisin kopioida tähän edellisen kuukauden vastauksen, koska viime kuussa tuli luettua ihan liian vähän. Ehkä tässä kuussa koitan taas saada lukurutiinista kiinni.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Tälle kuukaudelle ei ole mitään isompaa projektia, mutta aion kirjoittaa pari artikkelia ja tehdä kaikki pienetkin hommat valmiiksi. Yksi työtavoite voisi olla blogipostauksen kirjoittaminen nettisivuilleni, minne en ole kirjoittanut mitään piiitkäään aikaan.

Uusi asia, jonka aion oppia, kokeilla tai kokea:
Aion opetella uusia kikkoja videoiden editointiin ja tehdä samalla kausikoostetta. Kelit kun näyttävät siltä, että tänä vuonna ei enää paljoa tarvitse hypätä.

Asia, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 
Olen huomannut, että säännöllinen liikunta antaa aika paljon energiaa arkeen. Ja tiesin tämän kyllä ennenkin, mutta aina sen jotenkin unohtaa, jos on pidempään taukoa säännöllisestä urheilusta. Varsinkin nyt flunssan jälkeen tuntui todella mukavalta päästä liikkumaan.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Lontoossa haluaisin kokeilla kasvisversiota fish&chips -annoksesta. Löysin meille jo ravintolan, jossa pääsen kala-allergisena kasvissyöjänä testaamaan tuota klassikkoruokaa.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 
Taas on minireissu tiedossa, kun menemme maratonin jälkeen pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen. Tämä reissu toteutetaan trendikkäästi maata pitkin, kun lähdemme perjantaina yöbussilla Lontooseen ja palaamme maanantaina junalla pois.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Varmaan juokseminen. Tavallaan olen jo ihan kyllästynyt jatkuvaan lenkkeilyyn ja haluaisin harrastaa jotain muutakin liikuntaa. Samalla on kuitenkin kiva koittaa juosta maratoni ja toteuttaa yksi pitkän ajan tavoite. Ollaan myös huomattu, kuinka lenkkeily on parantanut kestävyyttä ja jaksamista, eikä esimerkiksi pitkät kävelyt reissussa ole tuntuneet ollenkaan jaloissa. Ehkä siis jatkossa jatkan juoksemista, mutta vähän pienemmissä määrin.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Maratonin juokseminen! Enää alle kaksi viikkoa kisapäivään. Vähän jännittää, vaikka viikonloppuna viimeinen pitkä lenkki menikin hyvin ja vielä ennätysajassa. Pitäkää peukut pystyssä, että päästään maaliin (muita tavoitteita ei tässä vaiheessa oikein olekaan).

Minkä asian haluaisin muistaa tästä kuukaudesta:
Toivottavasti sen tunteen, kun pääsee yli 42 kilometrin juoksun jälkeen maaliin.

Edelliset kuukaudet:
Kuukauden kymmenen: maaliskuu
Kuukauden kymmenen: huhtikuu
Kuukauden kymmenen: toukokuu
Kuukauden kymmenen: kesäkuu
Kuukauden kymmenen: heinäkuu
Kuukauden kymmenen: elokuu
Kuukauden kymmenen: syyskuu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *