Kuulumisia

Kun tuntuu ettei ole mitään kerrottavaa

Palmut ja meri iltaväreissä

Auringonlasku ja meri

Ollaan oltu Sisiliassa yli kaksi viikkoa eikä olla tehty oikeastaan mitään erikoista. Päivät kuluvat töitä tehdessä, kirjaa lukiessa ja syödessä. Välillä tulee myös joogattua ja käytyä lenkillä. Tavallaan siis ihan arkea. Mutta koska se arki sattuu olemaan näin hienossa paikassa, tulee välillä olo että pitäisi tehdä ja nähdä enemmän. Että mitä me täällä ollaan jos ei käydä missään. Aika menee niin äkkiä ja tuntuu ettei kuukaudessa ehdi tehdä mitään.

Haluaisin käydä Etnalla, rannalla ja nähdä luontoa. Maistaa granitaa ja syödä aamupalaksi jäätelöllä täytettyä pullaa, koska se on täällä sosiaalisesti täysin hyväksyttävää. Ja ehkä tässä alle kahdessa viikossa jotain ehtiikin. Ei olla täällä vain lomailemassa, joten kai se on ihan ymmärrettävääkin että ei ehdi nähdä niin paljon kuin haluaisi. Tuntuu myös että jotenkin huono keli osuu aina viikonlopulle, kun kummallakaan ei ole mitään palavereja ja voisi tehdäkin jotain. Mutta niinhän se aina menee, siksi pitää vaan koittaa pitää vapaata silloin kun se lämmin aurinkoinen päivä tulee, koska niitä luultavasti on loppukuuta kohden vähän vähemmän.

Kukat kukkivat marraskuussa

On siis aivan mahtavaa viettää marraskuu poissa pimeydestä, enkä sano että täällä olisi tylsää tai kurjaa. Aika tavallista vaan ja välillä on vaikeaa keksiä kerrottavaa mistään tavallisesta. Vaikka eihän se oikeastaan ole tavallista käydä marraskuussa lenkillä t-paidassa tai lukea kirjaa parvekkeella shortseissa. Ruskettuakin vähän. Tällä hetkellä se vaan tuntuu tavalliselta.

Lukemista parvekkeella

Viime viikonloppuna käytiin Taorminassa. Siellä oli muitakin ihmisiä eikä tuntunut enää siltä että oltaisiin autiolla saarella. Taorminasta on muutamia kuvia, jotka taidan julkaista omana postauksenaan niin päästään tästä pian lähtemään pizzalle. Ja jos huomenna ei sada, niin lähdetään varmaan johonkin retkelle. Harkittiin hyppäämistä, mutta paikallisen dropzonen kone on huollossa. Aika tavallista sekin.

Kukkia ja merinäköala parvekkeella

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *