Alankomaat Kuulumisia

Minireissu Texeliin

Reissupaku auringonlaskussa Texelissä

Arki koostuu tällä hetkellä aikalailla töistä, juoksemisesta, syömisestä ja nukkumisesta. Kun parina viikonloppuna kelit ovat olleet kurjahkot, on kotona makoilu houkuttanut enemmän kuin lentokentällä hengailu ja odottelu, joten hyppäämisestäkin on ollut vähän taukoa. Varsinkin kun ohjelmassa on melkein joka sunnuntai ollut 22-25 kilometrin lenkki, on lepo tullut tarpeeseen. Täytyy kyllä sanoa, että alkaa jo pikkuhiljaa tympiä tämä jatkuva juokseminen, eli ehkä sitten maratonin jälkeen (johon on enää alle 7 viikkoa, kääk) voi keskittyä vähän muuhunkin urheiluun.

Viime viikonloppuna kelit olivat kuitenkin sen verran kivat, että päätettiin lähteä käymään Texelissä, missä on Alankomaiden tunnetuin ja isoin hyppykeskus ja paljon rantoja. Texeliin lähtö on ollut mielessä jo jonkun aikaa ja oli kiva, että nyt tuli sielläkin käytyä. Kyseessä on siis noin 20 kilometriä pitkä saari, jonne pitää mennä lautalla. Lauttamatka maksaa 37e meno-paluulta ja lauttoja menee yleensä kerran tunnissa ja ruuhkaisimpina aikoina puolen tunnin välein. Texel sijaitsee jonkin verran Amsterdamista pohjoiseen ja meiltä matkaa tuli noin kolme tuntia suuntaansa.

Oli kiva viikonloppu, mutta en tiedä mennäänkö Texeliin enää uudestaan. Kenttä oli hyvä ja laskeutumisalue mukavasti pakkaushallin vieressä, mutta jostain syystä toiminta ei ollut ihan niin toimivaa kuin oltiin ajateltu. Käytössä oli vain yksi kone, joten vaikka heti laskeuduttua manifestautui, niin meni parhaimmillaan pari tuntia seuraavaan hyppyyn. Toiselle koneelle olisi siis ehdottomasti ollut tarvetta, kun jonot olivat noin pitkät. Voi olla että meille sattui vain huono viikonloppu, mutta ehkä silti mennään jatkossakin vähän lähemmille kentille hyppäämään.

Vapaapudotusta ja laskuvarjohyppy Texelissä
Texelin maisemat Laskuvarjohypyltä

Texelissä myös kaikki maksaa. Koska kyseessä on pieni ja matkailijoiden suosima saari, ei autossa saa nukkua missään muualla kuin maksullisilla leirintäalueilla, ei siis mielellään edes hyppykerhon parkkipaikalla (poliisit kuulemma seuraavat kaikkia parkkipaikkoja aika tarkasti). Hyppykeskuksella ei ole mitään bunkkaria ja ovet laitetaan tietysti yöksi kiinni, joten kaikki yöpyvät hotellissa tai leirintäalueelle. Mekin päädyimme sitten läheisen maatilan pihalla olevalle “leirintäalueelle” nukkumaan kumpanakin yönä. Monet leirintäalueet olivat täynnä ja etukäteen varaaminen olisi kannattanut, mutta onneksi muutaman puhelintiedustelun jälkeen löytyi paikka, jossa oli tilaa.

Texel ranta ja tyrnipensaat

Hyppäämisen lisäksi kävimme pyörähtämässä saaren pohjoiskärjessä olevalla rannalla. Ranta oli iso, mutta uimaan ei voimakkaiden merivirtojen takia saanut mennä. Me teimme vain pienen lenkin rannalla ja majakalla ennen kuin nälkä ja väsymys veivät voiton ja lähdimme viettämään iltaa leirintäalueelle.

Majakka Texelissä
Tyrnit
Texel on tunnettu hiekkarannoistaan

Koko saari on paria kylää lukuunottamatta täynnä maaseutua, peltoja ja rantaa. Erilaisia leirintäalueita ja majoituksia oli joka toisen maatilan pihassa, ja lampaita ja lehmiä näkyi vähän väliä. Mutta saari on tosiaan myös suosittu matkailukohde, joten pyöriä ja autoja oli jonkin verran liikkeellä, eikä missään tarvinnut ihan yksinään olla. Mutta sen verran kaukana olimme isoista kaupungeista, että tähdet näkyivät hienosti ja kärpäsiä oli pimeän tultua auto täynnä.

Matti on jo jonkin aikaa haaveillut tähtien kuvaamisesta, kun siihen soveltuva linssikin löytyy. Oli niin pimeää, että autolle vessasta kävellessä kävelin melkein puskaan, kun ei meinannut nähdä yhtään mitään, paitsi niitä tähtiä. Linnunrataa ei ihan noin hyvin paljaalla silmällä erottanut, mutta kuvassa näkyy aika kivasti. Todellisuudessa Matti otti siis pilkkopimeässä kuvia ja minä makoilin sängyssä tuossa meidän miljoonan tähden hotellissa.

Miljoonia tähtiä ja reissupaku

-
Ei kommentteja

Reissut

Pakureissu Norjaan: Lysebotn ja Kjerag

Näkymä Kjeragilta vuonolle

Noniin, tässä vielä tämän kesän viimeinen Norja-päivitys. Lofoottien ja Loenin jälkeen suuntasimme siis vielä Lysebotniin, jossa tarkoituksena oli olla useampi päivä. Säät menivät kuitenkin parin päivän jälkeen kurjiksi eikä ennuste näyttänyt sateen loppuvan seuraavien päivien aikana, joten päätimme lähteä kotia kohti hieman etuajassa.

Lysebotn on pieni kylä Lysefjord-vuonon päässä ja sijaitsee siellä eristyksissä vuorten välissä. Kylään pääsee joko lautalla (ilmeisesti kyytiin menee vain 12 autoa, eli kannattaa varata paikka etukäteen) tai ajamalla hyvin kapeaa ja mutkaista vuoristotietä pitkin (kuten me teimme). Lysebotnissa on leirintäalue, pari ravintolaa ja pari bed&breakfast tyyppista majoitusta, mutta esimerkiksi kauppaa ei kylästä löydy. Lähimmät kauppa ja huoltoasema löytyvät noin tunnin ajomatkan päästä, eli matkalla kannattaa ostaa ruokaa matkaan ja täyttää tankki täyteen.

Pienestä koostaan huolimatta Lysebotn kauniine ympäristöineen on melko suosittu turistikohde niin base-hyppääjien kuin meidän “tavallisten” ihmistenkin keskuudessa.

Tie Lysebotniin on kapea ja mutkainen
Lysebotn on kylä vuonon päässä ja vuorten välissä

Suosion taustalla on Kjerag, yli 1000 metriä korkea vuori, ja sen lähellä kallioiden välissä jumissa oleva Kjeragbolten. Eli se kuuluisa kivi, jonka päällä pitää ottaa kuva sosiaaliseen mediaan. Kiven lisäksi Lysebotnin ympäristössä vuoristoa, kauniita vuonomaisemia ja pystysuoria jyrkänteitä riitti.

Kjeragboltenille voi mennä seisomaan
Ihmisiä Kjeragilla odottamassa pääsyä Kjeragboltenille

Vaellus Kjeragille on melko rankka ja mukaan kannattaa varata hyvät kengät ja juomista, ehkä vähän evästäkin. Matkalla ylitetään pari huippua, joten ylä- ja alamäkeä on kumpaankin suuntaan. Meillä meni ylös ehkä pari tuntia ja kävelin sitten itsekseni alas omaa tahtiani. Me myös lähdimme aika aikaisin liikkeelle, jotta kivelle pääsisi mahdollisimman vähällä jonottamisella. Ja se kannatti, koska pois kävellessä vastaan tuli kokoajan porukkaa. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kivelle voi kai olla jopa tunnin jono, mutta minua ennen jonossa oli onneksi vain yksi ihminen.

Itse kivelle on aika helppo mennä ja vaikka paikalla olisi paljon muitakin, on jono kätevästi piilossa kallion takana eikä näy kuvissa. Kiipeilytaitoja ei tarvita, mutta hieman rohkeutta ja varmat jalat tulevat tarpeeseen. Pikaisen selvityksen perusteella kiveltä ei ole koskaan kukaan vahingossa tippunut, vaikka alla pudotusta se 984 metriä onkin. En muuten katsonut alas.

Samana päivänä kävin vielä katsomassa hyppyjä ja laskeutumisia maasta käsin. Base-hyppääjien laskeutumisalueelle mennään veneellä ja se on tuollainen pienehkö ruohikkoalue kivikon keskellä.

Veneessä matkalla laskeutumisalueelle
Lysefjord-vuono ja vuoria
Kjeragin pystysuoria kallioita

Kokonaisuudessaan Norja oli oikein mukava kohde pakumatkailuun ja kävelyyn. Jokamiehenoikeuksien myötä leiriytyä voi melkein mihin vain, kauniita maisemia on vähän väliä ja nähtävää riittää. Ainoat huonot puolet ovat pitkät välimatkat ja hitaat tiet, sekä mahdollisesti huono sää. Meillä sää kyllä suosi nyt ja pari vuotta sitten, mutta toisinkin voisi olla ja Norjassa saattaa sataa viikkoja putkeen. Mekin olimme henkisesti varautuneet sateeseen, joten oli mukava yllätys kun sadepäiviä olikin vain muutama.

-
Ei kommentteja

Reissut

Pakureissu Norjaan: Loenin via ferrata

Palataan taas Norjaan! Lofoottien jälkeen ajelimme Norjaa alaspäin, tiputimme äitin Trondheimiin ja jatkoimme matkaa Loenille. Sieltä löytyy aika kiva (ja hyvin mainostettu) via ferrata ja kaapelihissi suoraan vuonolta vuorille. Loenin ferratalle on joitain maksullisia ja ohjattuja retkiä, mutta sinne voi mennä myös ihan omatoimisesti. Kirjoittelin noin vuosi sitten vähän yleistä tietoa via ferratoista, eli kannattaa lukea lisää täältä, mikäli kaapelireitit eivät ole jo tuttuja.

Reitti Loenin via ferratalle lähtee meren tasosta ja alkaa noin 300 metrin nousulla hiekkatietä pitkin. Varsinainen ferrata alkaa siis hieman ylempää ja siinä on eritasoisia osuuksia. Muutamassa kohtaa voi myös valita meneekö helpompaa tai vaikeampaa reittiä. Alussa on aika selkeä kartta, johon on merkitty kunkin osuuden haasteellisuus ja karttoja oli myös useimmissa risteyksissä. Koko matka on nousua ja reitti päättyy 1011 metrin korkeuteen. Alas pääsee sitten kaapelihissillä (Loen Skylift), joka maksoi yhteen suuntaan yhdeltä henkilöltä 380 kruunua eli noin 40 euroa.

Reitti oli siis koko matkan ylämäkeä ja välillä vähän raskas. Lepäyspaikkoja on kuitenkin hyvin ja maisemat vuorille ja vuonolle aika hienot. “Onneksi” loppupuolella meidän edellämme meni yksi isompi ryhmä ja pari pienempää porukkaa, joten tahti oli tahtomattamme aika hidas ja tuntui, että ferratan rankin osuus oli se alun nousu hiekkatietä pitkin. Ja siitäkin selvittiin parin eväspatukan voimin.

Varmistusvaijerit olivat joka paikassa uusia (verrattuna vaikka joihinkin Italian ferratoihin) ja reitti muutenkin hyvässä kunnossa. En tiedä ovatko norjalaisetkin tavallista pidempiä vai onko varmistuslaitteeni jotenkin lyhyt, mutta yllä näkyvällä sillalla vaijeri oli niin ylhäällä, että jouduin liikuttamaan noita sulkurenkaita kädellä eteenpäin ja nostamaan valjaat niin ylös kuin ne nousivat. Loppumatkan Matti tuli takana ja veti vaijeria vähän alas niin pääsin eteenpäin helpommin.

Sekä via ferrata että skylift ovat osittain paikallisen hotellin omistamia ja rakennuttamia. Kuten alussa mainitsin, kummallakin on aika hyvä näkyvyys googlessa ja ihmisiä oli paikalla aika paljon. Wikipedian mukaan hissi avattiin toukokuussa 2017 ja silloin odotettiin 55 000 kävijää kattamaan rakennuskustannuksia. Kävijöitä oli samana vuonna 92 000 ja hissin avautumisen jälkeen koko kylän liikevaihto on noussut 80%. Aika hyvä investointi siis. Ja melko turistinen paikka tuo olikin.

Loenin hissin lähettyviltä on myös mahdollista hypätä, joten Matti reippaana kiipesi koko via ferratan base-kamat selässä ja hyppäsi alas (ja säästi näin lipun hinnan). Itse katselin hypyn ja tulin sitten hissillä alas.

Varmaan turistien määrästä johtuen tuolla ei saanut kauhean monessa paikassa yöpyä autolla ja alueelle saavuttaessa tuli kännykään tekstiviesti, jossa kehotettiin nukkumaan leirintäalueella ja muistutettiin, että yöpyminen on kiellettyä viljellyillä alueilla ja paikoissa, joissa se on kyltein kielletty. Lähelläkin olisi kai ollut joitain ilmaisia yöpaikkoja, mutta me päätimme jatkaa illalla matkaa kohti Lysebotnia ja pysähtyä vain matkan varrella nukkumaan. Kirjoittelen Lysebotnista ja Kjeragista piakkoin lisää. Ja se onkin sitten viimeinen Norja-postaus, ainakin lähiaikoina.

-
Ei kommentteja