Reissut

Jännitystä Via Ferratalla Lauterbrunnenissa

Kiipesin Sveitsissä Via Ferratan ensimmäistä kertaa ja voi vitsit! Parissa kohtaa jännitti hulluna, mutta oli kyllä niin hauskaa että pitää vielä päästä uudestaankin. Italiasta ferratoja löytyy kai aika paljonkin, että siellä sitten ainakin!

Via Ferrata on siis eräänlainen kiipeilyreitti, jossa kulkee metallinen vaijeri, mihin itsensä voi kiinnittää. Varusteiksi riittää valjaat, varmistuslaite (kaksi karabinia joustavilla slingeillä), kypärä, kengät ja hanskat. Hanskat eivät ole ihan pakolliset, mutta yleensä mukavat jos joutuu vaikka puristamaan kovaa sitä vaijeria tai on teräviä kiviä. Ferratat ovat ilmaisia ja netistä hakemalla löytyy reittejä ainakin Italiasta, Sveitsistä, Itävallasta ja Saksasta.

Lauterbrunnenissa googlattiin reitin vaikeusaste ja katsottiin kartasta missä reitti menee. Alkupiste oli aika helppo löytää, eikä reitillä näkynyt muita kiipeilijöitä koko matkalla. Lauterin ferrata on noin 3 kilometriä pitkä ja meillä aikaa meni kaksi tuntia. Eli aika hidasta etenemistä aina paikoitellen, heh.

Via Ferratalla Lauterbrunnenissa

Lauterin ferrata ei ole fyysisesti kauhean haastava eikä siinä ole paljoakaan nousuja tai laskuja. Yhdessä kohtaa oli vähän pidempi lasku ja useammat tikkaat, mutta muuten seinällä mentiin lähinnä vaakasuunnassa. Jännittävän tuosta reitistä tekivät pari kohtaa, joissa alla oli satojen metrien pudotus. Ensimmäinen pelottava kohta oli keskellä pystysuoraa seinää, jossa  mentiin eteenpäin metallisia lenkkuja pitkin. Tästä ei ole edes kuvaa, kun puristettiin kumpikin vaijeria eikä todellakaan kaivettu puhelimia esiin. Toinen pelottava kohta oli metallinen silta reitin loppupuolella. Riippusillan toisella puolella ei ollut “kaidetta” tai vaijeria, josta olisi saanut pidettyä kiinni. Silta tietysti heilui tuulessa, mikä teki etenemisestä aika jännää. Muutamia esimerkiksi jokien ylityksiäkin oli, mutta niissä alla ei ollut niin pitkää pudotusta.

Hurja silta Via Ferratalla Lauterbrunnenissa

Tikapuilla Via Ferratalla

Mikä sitten tekee tuollaisesta reitistä jännemmän kuin esimerkiksi kiipeilypuisto? Itselleni se oli fakta, että jos putoaa, niin joutuu luultavasti soittamaan helikopterikyydin alas. Varmistuslaitteet ovat siis sellaisia, jotka avautuvat jos putoaa. Avautuminen pehmentää putoamista, mutta samalla joutuu lopettamaan kiipeämisen ja hoitamaan itsensä pois reitiltä. Ja sitten joutuu ostamaan vielä uuden varmistuslaitteen. Ei siis todellakaan tehnyt mieli tippua.

Reittejä on monentasoisia, eikä tuokaan oikeasti ollut vaikea, vähän jännittävä vaan. Eikä oltu missään kohtaa lähelläkään putoamista, mutta tuli vaan olo, että vitsit jos tässä nyt mokaa.

Jos kiipeily ulkona kiinnostaa, niin tämä on tämmöinen helppo vaihtoehto! Yhdistelee mukavasti kiipeilyä ja kävelyä, eikä vaadi kauhean isoa alkuinvestointia. Meillä on omat varmistuslaitteet ja muut varusteet, mutta Via Ferrata kittejä saa kyllä vuokrattua monesta paikasta, jos haluaa vain käydä koittamassa.

Via Ferratalla oli myös vähemmän pelottavia kohtia

Maisemia Via Ferratalla

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *