Yleistä

Kuukauden kymmenen: elokuu

Reissupaku Lofooteilla, Norjassa

Kuva on heinäkuulta, joka meni lomaillessa ja reissatessa. Ja nyt onkin jo elokuu. Norjan pakureissusta on tulossa vielä kuvia ja tarinoita parin postauksen muodossa, mutta kirjoittelin tähän väliin taas kuukauden alun mietteitä ja tavoitteita ylös. Elokuulle ei ole erikoisempia suunnitelmia. Koitetaan nauttia kesäisistä keleistä ja tehdä viikonloppuisin (ja miksei viikollakin) kaikkea kivaa. Elokuun alku on täällä Alankomaissa vielä lomakautta ja esimerkiksi aika monet ravintolat ovat vielä kiinni, joten on aika helppo olla vielä itsekin vähän lomatunnelmissa.

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 
Väsytti ja nouseminen oli hieman hidasta, mutta olin tyytyväinen että päähän ei sattunut. Parin päivän migreenin jälkeen kivuttomuus tuntui taas aika hyvältä.

Tämän kirjan aion lukea:
En lomalla lukenut niin paljoa kuin olin ajatellut, eli koitan saada noita kesken olevia kirjoja nyt luettua ennen kuin otan uusia tavoitteita.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Teen yhtä digitaalisen markkinoinnin verkkokurssia nyt, joten se on ainakin yksi isompi kokonaisuus, jonka aion saada valmiiksi. Sen lisäksi on tietysti “oikeitakin” töitä.

Työasia, jonka tiedä roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Omien nettisivujen päivittäminen tuntuu olevan tähän kysymykseen hyvä vakiovastaus. Ehkä saan siihenkin tässä vielä joskus motivaatiota.

Asia, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 
Muutin tätä kysymystä nyt vähän, koska en jaksa keksiä mitään voimalauseita. Listaan mieluummin asioita, joista saan energiaa. Tällä hetkellä saan energiaa juoksemisesta (vaikka aina välillä ei lenkille huvittaisikaan lähteä). Maraton häämöttää noin 10 viikon päässä, joten juostua tulee aika paljon. Kuumilla keleillä tuli koitettua jopa aamulenkkeilyä, mistä sai aika mukavasti energiaa loppupäiväksi.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Löysin täältä Eindhovenista kehutun Flammkuchen-paikan, eli varmaankin tässä kuussa voitaisiin käydä maistamassa tätä “saksalaista pizzaa”.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 
Elokuulle ei ole mitään suunnitelmia! Varmaan vaan juostaan ja käydään hyppäämässä. Nautitaan lämpimistä keleistä ja koitetaan päästä myös kiinni arkeen. Tässä kuussa mennään myös ehkä hyppäämään Texeliin, joka on Alankomaiden suurin hyppykeskus ja sijaitsee ilmeisesti melko nätillä paikalla saaressa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Kahvin juominen! Olin marraskuusta asti juomatta kahvia ja nyt reissussa tuli juotua kahvia melko usein. Tykkään kahvista, varsinkin hyvästä sellaisesta, mutta samalla tuntuu että yöllä nukuttaa paljon paremmin ja iltapäivin on virkeämpi jos ei juo kahvia. Elämän vaikeita asioita, ehkä en jatkossakaan ole ehdoton mutta koitan kuitenkin vältellä koukuttumista.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Juosta puolimaratoni (tai useampikin). Tähän kuukauteen mahtuu useampi pitkä lenkki, jotka vaihtelevat 20 ja 25 kilometrin välillä. Viime sunnuntaina juostiin vähän yli 20 kilometriä, eli eiköhän se puolikaskin mene ensi sunnuntaina.

Minkä asian haluaisin muistaa tästä kuukaudesta:
Lämpimät kelit ja viikonloppuretket, olivat ne sitten hyppäämistä, pyöräilyä uimarannalle, pakulla reissausta tai jotain muuta.

Edelliset kuukaudet:
Kuukauden kymmenen: maaliskuu
Kuukauden kymmenen: huhtikuu
Kuukauden kymmenen: toukokuu
Kuukauden kymmenen: kesäkuu
Kuukauden kymmenen: heinäkuu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *