Alankomaat

Ostin polkupyörän

Uusi käytetty polkupyöräni

Lauantaina satoi räntää, mutta käveltiin silti reippaina melko lähellä sijaitsevaan pyöräkauppaan. Täällä pyöräily on tehty niin helpoksi, että tottakai minunkin piti pyörä hankkia. Tuolta kaupasta löytyi erilaisia ja monen hintaisia käytettyjä pyöriä, joista muutama jopa tällaiselle keskimääräistä hollantilaista lyhyemmälle sopivia. Kaupan myyntilupaukseen kuului myös, että he ostavat pyörän kuittia vastaan takaisin, minkä ajattelin olevan aika helppo vaihtoehto, jos en halua pyörää ottaa mukaan sitten kun lähdetään.

Ja tuollainen violetti mummomankelihan sieltä sitten löytyi. Siinä on viisi vaihdetta ja se painaa Matin mukaan ainakin 40 kiloa, mutta toimii varmasti täällä Eindhovenin tasaisilla pyöräkaistoilla ihan riittävän hyvin. Samasta kaupasta sattui löytymään käytetty pyörän eteen asennettava tavarateline muutamalla eurolla, johon laitettiin vielä tuollainen isohko kori kiinni. Nyt pitäisi kaupassa käynnin onnistua helposti!

Minä ja polkupyörä kotitalon edessä

Ja tottakai ostin pyörään myös semijykevän kettinkilukon, täällä kun pyörät ilmeisesti lähtevät kävelemään melko helposti. Myös meille kämpän avaimet luovuttanut mies suositteli säilyttämään pyöriä asunnon varastokopissa, koska hänen mukaansa Alankomaat on kuuluisa tasan kahdesta asiasta. Huumeista ja pyörävarkauksista.

Yleisesti ottaen pyöräiljät ovat Alankomaissa todella hyvässä asemassa. Lähes joka paikkaan menee pyörätie ja autoilijat väistävät pyöräilijöitä lähes poikkeuksetta. Osin tuo johtuu tietysti siitä, että täällä auton ja pyörän törmätessä vika on aina autoilijan. Ja kun ei niitä mäkiäkään ole, niin polkeminen tasaisessa maastossa on oikein mukavaa.

Pyöräillessä pitää tietysti muistaa pakolliset varusteet, kuten heijastimet, kello sekä etu- ja takavalot. Kypärää taas ei käytä kukaan, eivät edes lapset tai skootterikuskit (joita muuten myös kannattaa varoa pyöräteillä). Ja baariin ei kannata mennä pyörällä, kun tankojuoppouden promilleraja on 0,5. Luin expat-oppaasta, että tankojuoppoudesta voi pahimmillaan menettää jopa ajokorttinsa. Sitä en kyllä tiedä, kuinka tarkasti tätä valvotaan tai pyöräilijöitä puhallutetaan.

Philips-museo Eindhovenissa
Philipsin ensimmäinen lamppumalli

Eilen käytiin myös heti testaamassa pyöräilyä aurinkoisessa säässä ja pyörähdettiin keskustassa Philips-museossa ja vohveleilla. Viikolla postissa saapuneilla museokorteilla pääsee yli 400 museoon Alankomaissa, ja päätettiin aloittaa kiertely tutustumalla lamppujen historiaan ja yhteen Eindhovenin tärkeimmistä yrityksistä. Museo oli aika pieni, mutta ihan mukava. Ja vohvelit olivat ihan hyviä, vaikka paikkana kahvila ei ollut kauhean kiva ja rasvanhaju tarttui jopa vaatteisiin. Seuraavan museon jälkeen siis johonkin muualle herkuttelemaan.

Hauska vohveli ei niin hauskassa Waffelicious-kahvilassa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *