Sveitsi

Vuoden ensimmäinen vaellus vuorilla

Vuorinäkymät Sattel-Hochstucklin vaellukselta

Tämän kevään keli on ollut ehkä lievästi sanottuna vaihteleva. Välillä sataa lunta ja kannan kaikki kasvit sisään parvekkeelta pakoon pakkasta ja sitten heti parin päivän päästä saattaa olla 20 astetta lämmintä. Eilen käytiin kävelemässä ja vähän meinasi otsa alkaa punoittaa aurinkorasvasta huolimatta, ja tänään satoikin räntää ja oli ihan synkkää. Mutta onneksi lämpimien jaksojen aikana lumet ovat alkaneet sulaa myös vuorilta ja ollaan jo uskaltauduttu matalammille nyppylöille kävelemään. Ja vitsit, nyt taas muistaa kaikkien koronasulkujen keskellä miksi asutaan Sveitsissä. Ensinnäkin maaliskuussa voi jo nauttia lähes kesäkeleistä ja toisekseen voi noin vain tunnissa ajaa keskelle hienoja maisemia.

Sveitsissä kyllä on ihan uskomattomia paikkoja, ja monesti ne ei niin suositut ja ei ne kaikista upeimmat paikat ovat myös aika hienoja. Kun välillä on vain ajeltu johonkin randomille parkkipaikalle tai järvelle ja lähdetty kävelemään, niin lähes aina tulee vastaan hienoja maisemia. Se on ihan uskomatonta.

Pääsiäisenä sitten päätettiin, että nyt on lumet saaneet jo sulaa riittävästi ja ajeltiin Sattel-Hochstucklin hissin ala-asemalle. Itse hissi oli huollossa, joten ajateltiin, että ylhäällä ei varmaan ole paljoa porukkaa. Ja lisäyllärinä myös parkkeeraaminen oli ilmaista, mistä huolimatta koko parkkipaikka oli aika tyhjä ja saatiin kävellä ihan rauhassa. Päädyttiin kävelemään noin 13km lenkki pienen mäen ympäri ja koko matkalla nousua tuli yhteensä 600 metriä. Ihan hyvä treeni siis , minkä lisäksi päästiin nauttimaan yllättävän kivoista maisemista, vaikka korkein kohta olikin vain noin 1300 metriä. Lopussa käveltiin vielä aika pitkä riippusilta ja Mattia vähän jännitti, kun lattia oli läpinäkyvää ritilää.

Tähän aikaan vuodesta polut ovat kyllä aika mutaisia tai ylempänä vielä lumisia, ja Matti liukuikin kerran aika nätisti mutarinteeseen kyljelleen. Mutta on kyllä silti ollut niin kiva päästä vuorille. Nyt meillä on tavoitteena käydä jossain kävelemässä aina viikonloppuisin, jos on kiva keli. Ja parin kuukauden päästä varmaan pääsee jo ylempänä oleville via ferratoillekin.

Sveitsin vuoret

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *