Kuulumisia Sveitsi

Kiitos Sveitsi

Matterhornilla Sveitsissä

Kaikki loppuu aikanaan ja nyt meidän on aika sanoa Sveitsille heipat, ainakin tältä erää. Kaksi ja puoli vuotta meni tosi nopeasti ja koronasta huolimatta on ehditty nähdä ja kokea vaikka mitä. Ollaan kävelty vuorilla, hypätty, rakennettu uusi paku, koettu pandemia, tehty paljon töitä ja reissattu. Meidän oli tarkoitus tulla Sveitsiin ja säästää rahat pakuun, mutta päädyttiinkin remppaamaan auto kadun varressa, kun vanha paku oli Sveitsiin liian ruosteinen. Koronasta ja pakurempasta johtuen päädyttiin olemaan Sveitsissä kauemmin kuin ehkä aluksi ajateltiin ja kaikista ärsyttävistä byrokratioista, lockdowneista ja kielimuureista huolimatta on kyllä ollut ihan tosi kivat vuodet täällä.

Juhannuksena toteutettiin vielä viimeiset reissutavoitteet ja ajeltiin Zermattiin katsomaan Matterhornia. Kelit onneksi suosivat ja päästiin ihailemaan Sveitsin kuuluisinta vuorta 20 kilometriä pitkän vaellusreitin varrelta, mistä nämä kuvatkin ovat. Reitin varrelta bongattiin myös edelweiss, jota ei olla koskaan aiemmin nähty. Samalta reissulta saatiin myös korona, mutta sellaista sattuu.

Tavoitteet on siis täytetty ja on tullut aika sanoa heipat Sveitsille. Auto on jo lähestulkoon pakattu ja tulee olemaan Suomeen päin melkoisen täynnä muuttokuormaa, mutta eiköhän me perille päästä. Huomenna (perjantaina) luovutetaan avaimet seuraavalle vuokralaiselle, haetaan autoon siirtokilvet ja startataan 27 tunnin ajomatka kohti Tallinnaa, mistä meillä on lautta tiistaina Suomeen. Ollaan molemmat innoissamme kesästä Suomessa ja muutosta pakuun, mikä on ollut jo kolme vuotta mielessä. Ja nyt se oikeasti tapahtuu.

Suunnitelmissa on pyöriä Suomessa syyskuun loppuun asti sukulaisia ja kavereita tavaten, hypäten, asioita hoitaen ja vähän töitäkin tehden. Sen jälkeen lähdetään talvehtimaan Espanjaan ja Portugaliin ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Mutta ennen sitä on siis tiedossa pakuelämää Suomessa.

Danke vielmals Schweiz, kohta nähdään Suomi!

-
Ei kommentteja

Kuulumisia

Hei me muutetaan (taas)

Nyt kun kaikki sopimukset on allekirjoitettu, niin voin vihdoin kertoa meidän seuraavista suunnitelmistamme täälläkin! Edessä on siis muutto Sveitsiin. SVEITSIIN! Vaikka hoidettavia ja selvitettäviä asioita onkin taas aikamoinen määrä, ollaan silti kumpikin todella innoissamme tästä tulevasta maisemien vaihdoksesta.

Työnhaku Sveitsistä oli aikamoinen urakka, johon meni yhteensä noin kolme kuukautta. Matti opiskeli, teki yli kymmenen puhelin- ja skypehaastattelua, kävi kaksi kertaa Zürichissa ja teki yhden melko pitkän demoprojektin. Matkan varrelle osui vaikka minkälaisia vastoinkäymisiä ja jossain kohtaa oli luovuttaminen jo aika lähellä. Mutta sitten yhdestä paikasta tärppäsi. Jo ennen joulua Matti sai suullisen tarjouksen ja nyt vihdoin on siis myös työsopimus allekirjoitettu. Ei helppo prosessi, mutta todellakin sen arvoista!

Nyt odottelemme muuttofirman yhteydenottoa ja olemme jo alkaneet järjestellä asioita täällä Alankomaiden päässä. Uuteen maahan muuttaminen on aina melkoinen projekti ja tuntuu, että juuri kun on täällä saanut asiat järjestykseen, niin pitääkin taas alkaa selviytyä uudessa byrokratiaviidakossa. Mutta sellaista se välillä on!

On ollut kiva asua Alankomaissa ja olemme saaneet paljon erilaisia kokemuksia. Mutta jos ihan totta puhutaan, niin on aika kiva päästä täältä myös pois. Kun vuosi ja neljä kuukautta sitten lähdimme Suomesta Italiaan, oli meillä tavoitteena päästä asumaan lähelle vuoria. Eikä tuo haave ole kadonnut mihinkään, päinvastoin. Alankomaissa on paljon hyviä asioita ja koettavia asioita, mutta vuoria tai yleensäkään mitään maan muotoja ei täältä löydy. Olen kiitollinen tästä vuodesta ja kaikista kokemuksista täällä, mutta samaan aikaan olen erittäin innoissani Sveitsistä!

Kuvat ovat viime toukokuun Sveitsin reissulta. Toivotaan, että saan pian uusia vuoristokuvia tänne julkaistavaksi.

-
Ei kommentteja

Italia

Ostettiin laivaliput!

Näkymä laivasta

Lähtö on nyt sitten maanantaina 17. syyskuuta, eli alle kuuden viikon päästä. Jännittää.

Tällä kertaa ei ajeta via balticaa, vaan mennään suoraan laivalla Saksaan. Säästetään pari ajopäivää ja luultavasti myös hermoja, jos (kun) auto on täynnä tavaraa. Varattiin myös jo majoitus ensimmäiseksi viikoksi Milanoon. Etsitään varsinainen asunto sitten vasta paikan päältä, mutta haluttiin että on joku paikka mihin mennä. Autossahan voisi myös asua, mutta se olisi luultavasti sen verran ahdasta, että airbnb-asunto on parempi vaihtoehto.

Laitettiin myös hakemukset codice fiscalea varten kohti suurlähetystöä. Italiassa monien juttujen hoitamiseen tarvitsee tällaisen veronumeron. Numeron voi hakea Italiassa tai jo etukäteen suurlähetystöstä, ja ajateltiin että on kätevää hoitaa mahdollisimman paljon asioita etukäteen jos se vaan on mahdollista. Toivottavasti kortit ehtii tulla ennen kuin me lähdetään.

Alkaa jo tuntua siltä että kohta me oikeasti lähdetään. Välillä jännittää ja vähän jopa ahdistaa, mutta kyllä nämä asiat tästä varmaan pikkuhiljaa selviää. Yksi juttu kerrallaan 🙂

-
Ei kommentteja