Yleistä

Kuukauden kymmenen: kesäkuu

Viime kuussa ihailtiin vuoria Sveitsissä

Tässä taas kuukauden alun mietteitä. Pari päivää myöhässä, mutta kuitenkin. Kesäkuu alkoi ihan huomaamatta ja nyt on enää alle kuukausi meidän kesän reissuun. Tämäkin kuukausi vierähtää varmasti nopeasti, kun tekemistä ja kivoja juttuja on edessä useampia! Kuukauden ensimmäinen viikonloppu meni hypätessä helteisissä tunnelmissa, kun lämpötilat paukkuivat yli 30 asteen.

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 
Luultavasti ajattelin, että kiva kun on viikonloppu ja pääsee hyppäämään. Lähdettiin lauantaina boogeihin ja tultiin sunnuntaina illalla takaisin. Oli kiva ja kuuma viikonloppu.

Tämän kirjan aion lukea:
Tältä kuulta taidan jättää kirjatavoitteet asettamatta ja lukea juuri sitä mikä sattuu sillä hetkellä kiinnostamaan. Tai olla lukematta.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Tässä kuussa on pientä painetta saada parikin juttua hoidettua ennen kesälomia. Aion siis saada hommat siihen malliin, että voin hyvillä mielin pitää vähän lomaa heinäkuussa.

Työasia, jonka tiedä roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Omien nettisivujen päivittäminen tuntuu olevan aina viimeisenä tehtävien asioiden listalla. Tässä kuussa on sen verran muutakin tehtävää, että saa nähdä ehdinkö panostaa näihin “ei-niin-kiireellisiin” asioihin.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 
En nyt laita tähän mitään yksittäistä lausetta, mutta yleisesti kiitos ja kehujen saaminen omasta työstä tuntuu mukavalta. Muistetaanhan kaikki siis kiittää läheisiä ja työkavereita!

Ruoka, jota aion kokeilla:
Meille tulee viikonloppuna vieraita ja mennään syömään vegaaniseen fine dining -ravintolaan. Eli aion kokeilla viiden ruokalajin vegaanisen menun, mutta en tiedä mitä se sisältää.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 
Kesälomareissu! Oikeastaan koko reissu on vasta ensi kuussa, mutta koska lähdetään tämän kuun lopussa jo matkaan, niin sen voinee laittaa tällekin kuulle. Valmistelua ja pakkaamista on siis loppukuusta tiedossa ja lauantaina 29. päivä lähdetään ajelemaan kohti Tukholmaa ja laivaa Suomeen.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Ehkä koko tämä ulkomailla asuminen on välillä vähän ristiriitaista. Välillä on tosi kivaa ja koen, että tästä saa todella paljon kokemusta ja rohkeutta. Mutta sitten taas välillä tuntuu vähän yksinäiseltä ja joskus ärsyttää, kun asiat tehdään täällä kauhean hankalasti (ainakin omasta mielestäni).

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Saada auto rekisteröityä tänne Alankomaihin! Siinä onkin ollut selvittämistä ja hoitamista, mutta tämän kuun aikana meidän pitäisi vihdoin saada keltaiset rekisterikilvet. Kirjoitan varmaan oman tarinan tästä taistelusta, sitten kun olemme saaneet kaikki rekisteröintiin liittyvät asiat hoidettua.

Minkä asian haluaisin muistaa tästä kuukaudesta:
Sen tunteen, kun loma alkaa ja se on vielä kokonaan edessä. Se on aika kiva tunne.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *