Yleistä

Vuosikymmenen kohokohdat

Vuosi(kymmen) lähenee uhkaavasti loppuaan. Vielä hetki sitten vietimme joulua lumisissa maisemissa Suomessa. Nyt olemme jo takaisin Alankomaissa ja odotamme vuoden vaihtumista. Rakettien pauketta on kuulunut jo parin päivän ajan ja pieni skumppapullo odottaa jääkaapissa. Mutta ennen kuin juhlitaan tulevaa ja kerron enemmän meidän ensi vuoden suunnitelmistamme, on aika muistella vähän menneitä ja kerrata, mitä näiden viimeisimpien kymmenen vuoden aikana on oikein ehtinyt tapahtua.

2010 Oli ensimmäiset kevätjuhlat lukiossa ja kävimme perheen ja yhden kaverini kanssa reissussa Malagassa Espanjassa. Tänä ja myös tulevina vuosina tein töitä satunnaisesti lastenhoitajana ja jaoin mainospostia kaksi kertaa viikossa.

2011 Lukion toinen vuosi oli vauhdissa ja pyörähtelin vanhojen tanssit itseäni yli päätä pidemmän pojan kanssa. Ennen tansseja olin täyttänyt 18 vuotta, juhlinut täysi-ikäisyyttä ja saanut ajokortin. Loppuvuodesta teimme koulusta reissun Teneriffalle, missä olemme pari viikkoa vapaaehtoisina AWDF-järjestössä, mikä tarkoitti valaiden bongailua turistilaivoilla.

2012 Abiristeilyn ja lukuloman jälkeen kirjoitin viimeiset aineet ja valmistuin keväällä ylioppilaaksi. Kirjoitusten jälkeen lähdimme parhaan ystäväni kanssa viikoksi lomailemaan Kreetalle, minkä jälkeen luin pääsykokeisiin ja suureksi yllätyksekseni pääsinkin opiskelemaan kauppatieteitä Vaasan yliopistoon. Muutin siis pois kotoa ja aloitin opinnot. Ennen sitä olin kuitenkin kesän puhelinmyyjänä Enialla myymässä liittymiä.

2013 Toinen vuosi yliopistossa alkoi. Pääaineekseni olin valinnut johtamisen ja sivuaineenani luin kirjanpitoa. Tein opintojen ohessa töitä Saunalahden ständillä ja kesän olin Metsolla vahtimassa kutomakoneita. Työ oli kolmivuorotyötä tuotannossa, enkä tainnut olla koko kesänä vapaalla kuin parina viikonloppuna. Vuoden aikana reissasin Ranskaan ja Thaimaaseen.

2014 Kevät meni opiskellessa ja kesäksi pääsin toimistotöihin Metson automaatiopuolelle varaosakoordinaattoriksi. Syksyksi lähdin vaihtoon Barcelonaan, missä opin puhumaan paremmin sekä englantia että espanjaa, ja tajusin, ettei ulkomailla asuminen olekaan niin pelottavaa.

2015 Alkuvuodesta palasin Espanjasta kotiin, aloitin kandin kirjoittamisen ja sainkin paperit ulos keväällä. Kesän olin töissä samoissa koordinaattorin hommissa, vain firman nimi oli vaihtunut Metsosta Valmetiksi. Kesän alussa reissasin Itävallassa äitini ja tätini kanssa ja loppukesästä kävimme kaverini kanssa vaeltamassa Islannissa. Syksyllä aloitin opinnot kansainvälisessä Strategic Business Development -maisteriohjelmassa Vaasassa.

2016 Jatkoin maisteriopintoja ja alkuvuodesta kävimme äitini kanssa Kuubassa. Työt jatkuivat Valmetilla kesällä ja syksylläkin opintojen ohessa. Kesällä päätin myös mennä kokeilemaan laskuvarjohyppäämistä ja jäin heti ensimmäisestä hypystä koukkuun. Sen jälkeen lähes kaikki viikonloput vierähtivät Jämillä. Siellä tapasin myös Matin, ja aloimme seurustella syyskuussa.

2017 Tein gradun Valmetille ja valmistuin maisteriksi. Jo ennen graduni valmistumista sain työpaikan Valmetin markkinointitiimistä. Valmistumisen kunniaksi teimme äitini kanssa reissun New Yorkiin ja Islantiin. Kesällä muutimme yhteen Matin kanssa ja kävimme lyhyellä reissulla Norjassa.

2018 Alkuvuodesta päätimme ostaa pakettiauton ja rempata siitä reissupakun. Kesällä teimme kolmen viikon reissun Eurooppaan ja muutamia lyhyempiä retkiä. Jatkoin töissä Valmetilla syyskuuhun asti, minkä jälkeen perustin yrityksen ja lähdimme Italiaan. Kirjoitin tästä tapahtumarikkaasta vuodesta enemmän viime vuodenvaihteessa.

2019 Ja tämä vuosikymmenen viimeinen vuosi vierähti Alankomaissa. Tammikuussa saimme avaimet asuntoomme ja Matti aloitti työt. Itse jatkoin töiden tekemistä toiminimen kautta ja totuttelin etätyöhön ja kotona olemiseen. Vuoden aikana meillä kävi vieraita ja reissasimme täällä Alankomaissa sekä matkustimme pakulla Sveitsiin ja Suomen kautta Norjaan. Vietimme myös pari pitkää viikonloppua Barcelonassa ja Lontoossa. Yksi tavoite tuli myös täytettyä, kun lokakuussa juoksimme maratonin.

Tämä vuosi ei ollut yhtä hektinen kuin edellinen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna koimme kyllä paljon kaikenlaista ja opimme paljon uutta. Uuteen maahan muuttaminen on aina melko stressaavaa, mutta ainakin itse ajattelen sen olevan sen arvoista. Välillä on raskasta asua kaukana kaikista lähimmäisistä, mutta uskon että tämä kokemus kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa. Ehkä ensi vuonna pääsemme taas kokeilemaan asumista jossain uudessa paikassa ja nauttimaan uusista seikkailuista.

Mutta ennen sitä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää uutta vuotta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *