Kuulumisia

Kesäkuulumisia Suomesta

Kolmen viikon kesäloma hujahti hetkessä ja reissukin alkaa lähennellä loppuaan. On ollut ihanaa olla pitkästä aikaa Suomessa, vaikka välillä onkin ollut vähän hektistä ja jatkuvaa paikasta toiseen siirtymistä. Mutta en katsonut koko loman aikana kertaakaan työmeilejä ja koneenkin avasin vain pari kertaa. Teki aika hyvää.

Lomalla ehdittiin mökkeillä, saunoa, grillailla, syödä terasseilla ja tietysti nähdä ystäviä ja sukulaisia. Käytiin Puuhamaassa, joka oli aivan samanlainen kuin 90-luvulla, ja olen lukenut aika paljon kirjoja (Suomen kirjastot on kyllä parhaita). Olen kerännyt mustikoita, lakkoja ja vattuja, ja syönyt aika monta uutta perunaa (nekin on Suomessa parhaita). Saatiin myös hypättyä lisenssit vihdoin voimaan Utissa ja lisäksi vierailtiin Alavuden kentällä, missä pääsi myös taitolentokoneen kyytiin.

Ilmeisesti olen myös ottanut tavaksi murtaa luita kesälomalla. Onnistuin viime viikolla jättämään sormen auton oven väliin ja vasemman käden keskisormihan siinä sitten murtui. En tiedä miten tuollaisessa voi edes onnistua ja olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta onneksi sen pitäisi muutamassa viikossa tulla kuntoon.

Välillä on ollut jopa liian kuuma ja mietin, että ei Suomessa kuuluisi ihan tuollaisia helleputkia olla. Ahdistaa lukea uutisia tulvista ja metsäpaloista ympäri maailmaa. Mutta samaan aikaan nautin lämpimistä keleistä ja auringosta ihan valtavasti. On päässyt käyttämään pelkkiä hameita monta viikkoa putkeen ja pulahtamaan mökillä järveen vähän joka välissä. Todellinen kesäfiilis.

Tämä viikko vielä tehdään etätöitä täällä ja maanantaina suunnataan Sveitsiin. Jännityksellä jo odotan, että onko parvekkeella mikään kasvi enää hengissä ja tulviiko postilaatikko kuukauden posteista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *