Tuntuu että lokakuu vierähti tosi nopeasti. Kuukauteen mahtui hyppäämistä, pakuilua, syysloma Italiassa ja parit fondue-juustoöverit. Ja aika paljon töitä, minkä takia en ole koko kuussa tänne mitään kirjoitellutkaan.
Kuun alussa käytiin Zurichin kerholla hyppäämässä muutama hyppy ja saatiin myös kutsu jäädä fonduelle illalla. Hypyt olivat kivoja ja oli hauskaa tavata paikallisia hyppääjiä, vaikka välillä keskustelut olivat sveitsinsaksaksi eikä ihan pysytty mukana.
Yksi viikonloppu vietettiin Lauterissa syysauringosta nauttien, jonka jälkeen lähdettiin lyhyelle lomalla Italiaan. Tai pitkä viikonloppu se oli, mutta tuntui lomalta, kun käytiin ihan ulkomailla, heh. Italiassa kiivettiin yksi via ferrata (josta kuvatkin ovat), käytiin pyöräillen Arcossa, syötiin pizza ja gelatoa ja hengailtiin sattumalla paikalla olleiden suomalaisten kavereiden kanssa. Vaikka Trentinon suunnilla yöt olivatkin jo aika kylmiä, oli päivisin kuitenkin lähemmän 20 astetta lämmintä. Vähän kuin pieni kesän jatko siis.
Tämä oli eka kerta kun otettiin molemmat pyörät mukaan reissuun. Oli hyvä huomata, että ne oikeasti mahtuvat sängyn alle, kun etupyörät irroittaa. Ison auton kanssa pyörä helpottaa liikkumista, kun ei aina tarvitse löytää parkkipaikkaa ihan kävelymatkan päästä tai selvittää julkista liikennettä.
Nyt loppukuusta Zurichissakin puut ovat kellastuneet ja aurinkoisista päivistä huolimatta huomaa, että syksy tulee vauhdilla. Käytiin vielä toisenkin kerran fonduella ja juotiin myös ensimmäiset glühweinit. Vielä tarkeni istuskella terassilla talvitakki päällä. Loppukuu onkin vierähtänyt aikalailla töitä tehden ja rentoillen, ilman sen suurempia suunnitelmia.
Parin viikonlopun lepäily onkin tullut tarpeeseen, koska ollaan menossa ensi viikolla varjoliitokurssille Lauteriin. Hauskaa ja jännittävää. Kurssi kestää neljä päivää ja kelit ovat vähän arvaamattomat, joten saa nähdä päästäänkö oikeasti lentämään vai katselemaan sumua ja lumisadetta.
Nyt tulee taas lisää pakuasiaa ja sisätiloja, tällä kertaa keittiöstä ja yläkaapeista. Aiempi kirjoitus seinistä, penkeistä, ruokapöydästä ja sängystä löytyy täältä.
Keittiö
Meillä on pakussa noin 130 cm leveä pieni keittiö, josta löytyy hana ja lavuaari, jääkaappi, kaasuliesi ja säilytystilaa. Koko keittiö suunniteltiin oikeastaan lieden ja jääkaapin ympärille. Päädyimme laittamaan lieden ja jääkaapin keittiön vasemmalle puolelle, koska halusimme matkan liedeltä penkin alla olevalle kaasupullolle olevan mahdollisimman lyhyt. Lavuaari päätyi siis kuskin penkin viereen ja väliin jäi vähän työskentelytilaa.
Kaapistossa jääkapin ja lavuaarin väliin jäävään tilaan rakensimme neljä kapeaa mutta syvään vetolaatikkoa, ja lavuaarin alla olevassa kaapissa on pienen harmaavesisäiliön lisäksi tilaa roskikselle, siivousvälineille ja muulle tavaralle.
Keittiö on tehty vanerista ja muutamasta tukilaudasta, ja päällä on Bauhausista ostettu pyökkitaso, joka on samaa puuta kuin ruokapöytä mutta vähän paksumpi. Myös ovet ja laatikot on tehty vanerista ja maalattu valkoiseksi. Sveitsin rautakaupoissa on näppärä leikkauspalvelu, joten pyysimme jo kaupassa levyistä oikean kokoisia, jolloin saimme reunoista aika paljon suoremmat kuin meidän sahoillamme olisi tullut.
Keittiön kohdalla seinä on vanerista, joka on kiinnitetty auton runkoon. Välitilan kohdalle laitoimme valkoiset laatat, jotka liimasimme paikalleen märkätiloihin sopivalla, hieman elastisella laattaliimalla. Saumaukset ovat vaaleanharmaat. Ainakaan vielä yksikään laatta ei ole tippunut, toivotaan parasta myös jatkossa.
Jääkaappi
Meillä on Dometicin 110-litrainen jääkaappi (Dometic CoolMatic CRX 110), jossa on myös pieni pakastinlokero. Aiemmassa pakussa meillä oli laatikkomallinen pienempi Dometicin jääkaappi, ja siihen verrattuna tämä ei ole ihan yhtä energiatehokas ja tasaisen kylmänä pysyvä. Mutta tykkään sivusta avattavasta kaapista ehkä kuitenkin enemmän, koska sieltä on helpompi löytää asioita ja se tuntuu kodikkaammalta.
Kaasuliesi ja kaasun asennus
Lietenä meillä on kaksiliekkinen kaasulevy (Thetford Topline 922), joka on ainoa kaasulaitteemme. Tästä johtuen halusimme kaasun ja lieden mahdollisimman lähekkäin. Kaasu löytyykin viereisen penkin alta omasta ilmatiiviistä laatikostaan, josta on kaksi ilmastointireikää ulos. Laatikosta kaasu kulkee kupariputkilla liedelle. Kaasun asennuksen ja tarkistukset hoiti ammattilainen.
Lavuaari ja vedet
Tiskialtaana meillä on Ikean halvin malli (Fyndig) ja sen alla 10 litran harmaavesisäiliö. Pitää katsoa onko tuo säiliö pitkässä juoksussa liian pieni. Toisaalta on hyvä, että se pitää parin päivän välein tyhjätä, niin pysyy hajut kurissa. Hanan tilasimme Amazonista ja se toimii sekä hanana että käsisuihkuna (moodia voi vaihtaa napista). Hanan vierestä löytyy tasoon upotettu saippuapumppu, joka on aika näppärä kun ei tarvitse etsiä tiskiainetta kaapista. Vesisäiliöt ja pumppu löytyvät auton takaa, ja vesijärjestelmästä kirjoitan varmaan vielä ihan oman postauksensa.
Vetolaatikot
Vetolaatikoita on kolmea kokoa, kaksi matalaa ylhäällä, keskikoinen keskellä ja korkea alhaalla. Teimme laatikot valmiiksi oikean kokoisiksi sahatuista vanereista liimaamalla ja ruuvaamalla osat yhteen (ei ehkä oikeaoppisin laatikonrakennus, mutta meidän taidoillemme sopiva). Lopuksi kiinnitimme vielä laatikoihin etulevyt. Laatikot on kiinnitetty pehmeästi sulkeutuvilla kiskoilla, jotka ovat itseasiassa sen verran tiukat, että ne pitäisivät laatikot kiinni yksinäänkin. Koska olimme kuitenkin jo tilanneet matkailuautonupit, jotka sisään painettuina lukitsevat laatikot kiinni, niin käytimme myös niitä. Ongelma on, että muoviset nupit ja järeät kiskot eivät oikein ole yhteensopivat, vaan olemme jo kerran joutuneet liimaamaan irronneen nupin takaisin paikalleen.
Yläkaappien rakentaminen
Yläkaapit olivat yksi suuri ahdistuksen lähde, kun ei oikein tiedetty, että miten ne haluttaisiin auton runkoon kiinnittää. Mutta asiat selvisivät taas, kun alettiin vain hommiin. Päätimme kiinnittää yläkaappien tukipuut seinään ja kattoon pulteilla. Tämänkin olisi voinut suunnitella ennen seinien ja katon panelointia, mutta kuten yleensä, tehtiin tämäkin vaikeimman kautta. Porattiin siis panelointeihin isommat reiät, joiden kautta kiinnitettiin niittimutterit auton runkoon. Ja sitten mallattiin tukipuut niin, että saatiin niihin reiät samoille kohdille kuin nuo pulttien reiät ovat (ja jotenkin vielä onnistuttiin tässä). Tukipuut peittävät panelointien reiät ja koko homma näyttää yllättäen suhteellisen siistiltä. Mutta ehkä kannattaisi miettiä kaikki kiinnityspisteet hyvissä ajoin eikä lykätä epävarmoja hommia viimeiseksi.
Koitimme rakentaa kaapit itsessään melko kevyiksi. Käytännössä ruuvasimme ja liimasimme pystysuuntaiset puut suoraan kiinni tukipuuhun ennen sen pulttaamista kattoon ja kiinnitimme pohjavanerin näihin puihin ja seinän tukipuun päälle. Etureunaan, tukipuiden väleihin laitoimme vielä kapeat laudat, jotta tavarat eivät pääse suoraan luisumaan ovia vasten. Alareunassa on lisäksi alumiinilista siistimässä ulkonäköä ja varmistamassa pohjalevyä. Lisäksi teimme kaappien sisälle väliseiniä, jolloin yhdestä pitkästä yläkaapista tuli viisi kapeampaa. Molemmille on siis omat vaatekaapit, joiden lisäksi on kolme yläkaappia ruuille, kosmetiikalle ja muille tavaroille. Keskimmäisestä kaapista löytyy lisäksi usb- ja 12V-pistokkeet, jotta laitteita voi ladata kaapin sisällä.
Ovet rakensimme ohuemmasta vanerista, jonka reunoihin laitoimme paksumpaa vaneria vahvikkeeksi. Kuvat selventävät rakennelmaa ehkä hieman tätä sekavaa kuvausta paremmin. Oviin laitoimme vielä kaasujouset, jotta ne pysyvät ylhäällä. Jouset auttavat myös ovien kiinnipysymisessä, vaikka kaapeista ei kyllä ole mitään lentänyt ulos ennen niiden asentamistakaan.
Nyt muutamien reissujen ja kokkailuiden jälkeen uskaltaa jo sanoa, että keittiö ja kaapit toimivat aika kivasti. Tilaa ei tietysti ole ihan kamalasti, mutta jos toinen pilkkoo ruokapöydällä ja toinen valmistaa ruokaa keittiössä, niin mahtuu ihan hyvin tekemään monenlaisia ruokia. Kaapeissa tavarat vielä vähän hakevat paikkojaan ja jonkinlaisia laatikoita tai koreja tarvitaan varmaan vielä lisää, mutta varsinkin lyhyillä reissuilla toimii ihan hyvin näinkin.
Bongasin ehkä noin vuosi sitten hienon kuvan vuorijonosta ja sinisestä järvestä ja aloin tutkia kuvan vaellusreittiä, Hardergratia. Silloin oli selkä vielä parantelussa ja kuntokin aika pohjamudissa, joten merkkasin vain vaelluksen ylös ja ajattelin että ehkä joku päivä. Hardergrat on Sveitsin vaarallisimmaksikin tituleerattu vaellusreitti Interlakenin ja Brienzin välillä ja melkein koko matkan reitti kulkee ylös alas vuorijonon harjanteella. Koska muutamassa paikassa polku kulkee melko kapeilla harjanteilla ja saattaa olla sateella liukas, on kelillä aika iso merkitys. Viime viikonloppuna sattui olemaan hyvä keli, ei tuulta eikä sadetta. Joten päätettiin lähteä yrittämään.
Ollaan tehty useita vaelluksia tänä vuonna ja noustuja metrejäkin on ihan kohtuullisesti, mutta oli tuo silti aika rankka vaellus. Ajettiin Interlakeniin leirintäalueelle jo edellisenä iltana, koska aamulla oli tiedossa aikainen lähtö. Noustiin Brienzer Rothorniin ensimmäisellä junalla, joka puksutteli hitaasti ylämäkeen noin tunnin. Rothornista lähdettiin kävelemään noin yhdeksältä kohti Interlakenia, tai tarkemmin ottaen Harderkulmia, noin 45000 askeleen verran. Tällä tavalla matkaa kertyi noin 20 kilometriä ja nousua noin 1300 metriä. Mutta vitsit se nousu oli välillä jyrkkää. Aikaa meiltä meni taukoineen noin 9 tuntia.
Kaikista jännimmät kohdat ovat tuohon suuntaan käveltäessä aika alussa. Välillä polun molemmilla puolilla oli vaan kauhea pudotus ja tuli keskityttyä lähinnä siihen mihin astuu. Vaellussauvat olivat hyvä lisätuki varmistamaan, että tasapaino pysyy. Onneksi tuo pahin osuus ei ole kauhean pitkä ja muualla oikeaa tippumisvaaraa ei oikeastaan ollut. Mutta jos alkaa helposti huippaamaan tai kärsii pahasta korkeanpaikan kammosta, niin tämä ei ehkä ole paras reitti.
Mutta jos polku on välillä jännä, niin maisemat ovat myös kyllä hienot. Reitiltä aukeaa todella hienot 360-maisemat joka suuntaan. Meille sattui kirkas keli ja Brienzersee oli tyyni ja turkoosi koko päivän. Maisema ei kuitenkaan hirveästi vaihdellut, koska koko matka mentiin samaa harjannetta pitkin ja järven vierellä. Mutta se ei kyllä haitannut, ei tähän maisemaan oikein ehtinyt kyllästyä. Varsinkaan kun puolet matkasta oli ylämäkeä, jonka aikana mietti vain että kuinka monta huippua on vielä jäljellä (vastaus: monta).
Ihan lopussa (tai niin me luulimme, todellisuudessa matkaa oli jäljellä vielä 6-7km) polku vähän tasaantui ja meni metsään. Tässä vaiheessa reidet olivat jo aika väsyneet ja polvet kipeät kaikesta laskusta, joten viimeiset kilometrit tuntuivat kestävän ikuisuuden. Lopulta kuitenkin Harderkulmin näköalatasanne ilmestyi näkyviin (luulin ensin että se on kirkko, mutta oli se sittenkin ravintola) ja päästiin hikisinä keskelle ihmispaljoutta. Siitä päätettiin tulla alas funikulaarilla ja säästää vähän jalkoja välttämällä viimeinen 600 metrin lasku Interlakeniin.
Seuraavina päivinä etureidet olivat melkoisen jumissa ja muutenkin tuntui aika väsyneeltä. Tämä vaellus oli lyhyempi kuin meidän retkemme Sveitsin kansallispuistossa, mutta jotenkin tämä oli silti rankempi. Sekä nousut että laskut olivat jyrkempiä ja niitä oli koko ajan. Kuvista ehkä näkyykin, että polku kulki harjanteen reunaa, eli ihan jokaisen huipun kautta. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä erittäin hieno ja suositeltava vaellus, kunhan keli on hyvä.
