Bongasin ehkä noin vuosi sitten hienon kuvan vuorijonosta ja sinisestä järvestä ja aloin tutkia kuvan vaellusreittiä, Hardergratia. Silloin oli selkä vielä parantelussa ja kuntokin aika pohjamudissa, joten merkkasin vain vaelluksen ylös ja ajattelin että ehkä joku päivä. Hardergrat on Sveitsin vaarallisimmaksikin tituleerattu vaellusreitti Interlakenin ja Brienzin välillä ja melkein koko matkan reitti kulkee ylös alas vuorijonon harjanteella. Koska muutamassa paikassa polku kulkee melko kapeilla harjanteilla ja saattaa olla sateella liukas, on kelillä aika iso merkitys. Viime viikonloppuna sattui olemaan hyvä keli, ei tuulta eikä sadetta. Joten päätettiin lähteä yrittämään.
Ollaan tehty useita vaelluksia tänä vuonna ja noustuja metrejäkin on ihan kohtuullisesti, mutta oli tuo silti aika rankka vaellus. Ajettiin Interlakeniin leirintäalueelle jo edellisenä iltana, koska aamulla oli tiedossa aikainen lähtö. Noustiin Brienzer Rothorniin ensimmäisellä junalla, joka puksutteli hitaasti ylämäkeen noin tunnin. Rothornista lähdettiin kävelemään noin yhdeksältä kohti Interlakenia, tai tarkemmin ottaen Harderkulmia, noin 45000 askeleen verran. Tällä tavalla matkaa kertyi noin 20 kilometriä ja nousua noin 1300 metriä. Mutta vitsit se nousu oli välillä jyrkkää. Aikaa meiltä meni taukoineen noin 9 tuntia.
Kaikista jännimmät kohdat ovat tuohon suuntaan käveltäessä aika alussa. Välillä polun molemmilla puolilla oli vaan kauhea pudotus ja tuli keskityttyä lähinnä siihen mihin astuu. Vaellussauvat olivat hyvä lisätuki varmistamaan, että tasapaino pysyy. Onneksi tuo pahin osuus ei ole kauhean pitkä ja muualla oikeaa tippumisvaaraa ei oikeastaan ollut. Mutta jos alkaa helposti huippaamaan tai kärsii pahasta korkeanpaikan kammosta, niin tämä ei ehkä ole paras reitti.
Mutta jos polku on välillä jännä, niin maisemat ovat myös kyllä hienot. Reitiltä aukeaa todella hienot 360-maisemat joka suuntaan. Meille sattui kirkas keli ja Brienzersee oli tyyni ja turkoosi koko päivän. Maisema ei kuitenkaan hirveästi vaihdellut, koska koko matka mentiin samaa harjannetta pitkin ja järven vierellä. Mutta se ei kyllä haitannut, ei tähän maisemaan oikein ehtinyt kyllästyä. Varsinkaan kun puolet matkasta oli ylämäkeä, jonka aikana mietti vain että kuinka monta huippua on vielä jäljellä (vastaus: monta).
Ihan lopussa (tai niin me luulimme, todellisuudessa matkaa oli jäljellä vielä 6-7km) polku vähän tasaantui ja meni metsään. Tässä vaiheessa reidet olivat jo aika väsyneet ja polvet kipeät kaikesta laskusta, joten viimeiset kilometrit tuntuivat kestävän ikuisuuden. Lopulta kuitenkin Harderkulmin näköalatasanne ilmestyi näkyviin (luulin ensin että se on kirkko, mutta oli se sittenkin ravintola) ja päästiin hikisinä keskelle ihmispaljoutta. Siitä päätettiin tulla alas funikulaarilla ja säästää vähän jalkoja välttämällä viimeinen 600 metrin lasku Interlakeniin.
Seuraavina päivinä etureidet olivat melkoisen jumissa ja muutenkin tuntui aika väsyneeltä. Tämä vaellus oli lyhyempi kuin meidän retkemme Sveitsin kansallispuistossa, mutta jotenkin tämä oli silti rankempi. Sekä nousut että laskut olivat jyrkempiä ja niitä oli koko ajan. Kuvista ehkä näkyykin, että polku kulki harjanteen reunaa, eli ihan jokaisen huipun kautta. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä erittäin hieno ja suositeltava vaellus, kunhan keli on hyvä.
Aika jatkaa pakuprojektia myös täällä blogin puolella! Sisätiloissa on vieläkin pientä viimeistelyä tehtävänä, mutta ajattelin nyt kertoa vähän sieltä löytyvistä isommista kokonaisuuksista. Jottei tästä tule ihan megapitkää, niin jaoin sisätilat osiin: Kirjoittelin nyt ensin seinistä ja katosta sekä penkkien, pöydän ja sängyn rakentamisesta. Seuraavaksi tulee sitten juttu keittiöstä ja yläkaapeista ja varmaan vielä erikseen vesistä ja kaasusta.
Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, meidän pakusta löytyy sänky, penkit, isohko ruokapöytä, jonka ääreen mahtuu kolme ihmistä, pieni keittiö, vessa, yläkaapit ja kääntyvä etupenkki. Sänky on vaakasuunnassa pakun takana (valittiin Ducato, koska sänky mahtuu noin päin) ja sängyn edessä on pöytä ja penkit, joista toisen sisällä on kaasu ja toisesta löytyy sähköt, lämppäri ja vessa.
Kaikki kalusteet ja tukipuut on kiinnitetty pulteilla auton runkoon niittimutterien avulla. Niittimuttereilla melkein mihin vaan ohueen metalliin saa kiinnitettyä pultin poraamalla oikean kokoisen reiän ja kiinnittämällä mutterin paikoilleen siihen tarkoitetulla työkalulla (tästä kuva alempana). Me myös maalasimme kaikkien porattujen reikien reunat, jottei auto lähtisi ainakaan heti niistä kohdista ruostumaan.
Kaikki pakun kalusteet on rakennettu puutavarasta ja vanerista, ja ainakin näkyvät pinnat on maalattu valkoiseksi. Rakensimme koko auton tienvarressa ja auton sisällä, joten monissa vaiheissa kesti kauemmin kuin mitä paremmissa tiloissa olisi mennyt. Teimme esim. maalaukset aina päivän lopuksi ja jätimme ne kuivumaan yöksi, koska sen jälkeen autossa ei mahtunut enää oikein liikkumaan. Mutta tulipahan testattua, että onnistuu se tekeminen näinkin. Lopputulosta näette alla.
Seinät ja katto
Seinissä on eristeenä Armaflexiä (siitä ja ilmastoinnista enemmän täällä) ja auton runkoon pultattujen tukipuiden päälle kiinnitettynä panelointi. Käytimme samoja valkoisia paneeleita sekä seinissä, katossa että penkeissä. Katosta löytyvät lisäksi led-valot, joiden kirkkautta pystyy säätämään. Jotta sängyn pituus ja jalkatila pysyivät mahdollisimman pitkinä, on sängyn päädyissä vain ohut vaneri mahdollisimman lähellä seinää. Myös keittiön kohdalla seinä on tehty kokonaan vanerista, jonka päälle liimasimme laatat välitilan kohdalle.
Katon tukipuiden asennus oli vähän haastavaa, kun haluttiin pitää sisätila mahdollisimman korkeana. Päätettiin pultata tukipuut katon palkkien sivuihin ja höylätä ne sopivan muotoisiksi (mikään pinta kun ei pakussa tietenkään ole suora). Koko homma tuntui jotenkin hankalalta ja lykättiin katon asennusta vaikka kuinka kauan, mutta lopulta kyseessä oli yhden viikonlopun urakka. Ja edelleen katosta puuttuu toiselta puolelta yläkulman lista/paneeli, se tulee varmaan sitten kun tulee muutakin sahattavaa. Autossa on nyt niin siistiä, ettei jaksa yhden laudan takia suojata paikkoja ja siivota pölyjä.
Sänky
Sänky oli yksi ensimmäisiä asioita, joita rakennettiin pakuun. Se on 130 cm leveä ja noin 190 cm pitkä ja tehty leveistä laudoista (joku kakkosnelosta vastaava paikallinen koko), kulmaraudoista ja Ikean Luröy-sälepohjista, joita kyllä jouduimme vähän lyhentämään. Sänky on pultattu kiinni auton runkoon neljästä pisteestä. Patjan ostimme myös Ikeasta ja leikkasimme sen sopivan kokoiseksi mattoveitsellä.
Rakensimme sängyn aika korkeaksi, jotta alle mahtuu paljon tavaraa säilytykseen. Sängyn alla kiertää ledinauha, jotta tavaroita on helpompi etsiä. Mutta kerron varmaan “autotallista” sitten vähän enemmän, kun ollaan saatu se valmiiksi ja tavarat ovat löytäneet paikkansa vähän paremmin. Tällä hetkellä koko tila on täynnä työkaluja ja muuta roinaa.
Penkit
Penkit teimme vähän pienemmistä laudoista. Penkeissä ja keittiössä emme enää käyttäneet kulmarautoja, vaan teimme ne piiloliitoksilla Wolcraftin Undercover Jig-sarjan avulla. Penkkejä on kaksi, joista oven puolella oleva on pidempi ja keittiön vieressä oleva lyhyempi. Pidempi penkki on jaettu kahtia väliseinällä, jonka toisella puolella on vessa ja toisella sähköt ja lämppäri. Pienemmän penkin alta löytyy kaasu, jolle rakensimme oman ilmatiiviin laatikon, jonka pohjalla on kaksi ilmastointireikää. Myös penkit on pultattu kiinni auton runkoon ja toisiin kalusteisiin.
Kansina penkeissä on tuplasaranalla varustetut vanerit, joihin on tehty reikiä patjojen ilmastointia varten. Tuplasaranan avulla kannet saa auki joko osittain patjan kanssa tai täysin auki, jolloin vessa ja kaasupullo mahtuvat ulos. Penkkien päälle leikkasimme jostain Ikean halvahkosta patjasta sopivan kokoiset patjat, joiden päälle ompelin irrotettavat päälliset. Yhdestä 90 cm leveästä patjasta sai tehtyä kaikki viisi patjaa (kolme penkkien päällä ja kaksi selkänojina).
Pöytä
Pöytää varten koitimme löytää tarpeeksi leveää levyä, mutta päädyimme lopulta rakentamaan sen kapeammasta ja ohuehkosta Bauhausin pöytälevystä. Kiinnitimme kaksi palaa toisiinsa tappiliitoksella ja liimalla, jonka jälkeen sahasimme ja hioimme pöydän haluttuun muotoon (yksi kulma piti leikata pois, jotta toiselle penkille mahtuu kulkemaan). Hionnan jälkeen öljysimme pöydän pellavapohjaisella keittiötasojen öljyllä. Pöytää tukevoittaa alla oleva alumiinikehikko, jonka väliin myöhemmin ruuvasimme vielä lisäpalat vahvistamaan liitoskohtaa.
Pöytä on siis kiinnitetty sängyn rungon välissä oleviin alumiiniprofiileihin. Pöytä on korkeussäädettävä, ja alimmassa asennossa siitä saa tehtyä kolmannen sängyn levittämällä selkänojan patjat sängyn päälle. Tuo korkeusmekanismi kuitenkin vaatii vielä vähän säätöä, koska pöytä ei aina liiku kauhean sulavasti.
Ollaan nyt jonkun verran reissattu autolla ja testattu vieraan majoittamista ja etätöitä. Kaksi henkeä mahtuu autossa hyvin tekemään töitä ja hengaamaan, ja kolmekin ihan ok, kunhan ulkona on hyvä keli eikä tarvitse koko aikaa kököttää sisällä. Meillä on yksi erillinen liikuteltava näyttö, joka mahtuu hyvin pöydän leveämmälle puolelle läppärin kanssa. Ja toinen läppäri mahtuu vielä kapeammalle puolelle. Lisäksi ulkona voi hyvällä kelillä istua tai seistä penkin sivussa oleviin hyllykiinnikkeisiin laitettavan pöydän ääressä (jonka korkeutta pystyy myös säätämään).
Huh! Tästä tulikin 30 kuvaa sisältävä “lyhyt” kertomus seinistä, sängystä, penkeistä ja pöydästä. Ja seuraavaksi siis vuorossa keittiö ja yläkaapit.
On muuten hauskaa, kun välillä saan teiltä lukijoilta sähköpostilla kertomuksia omista pakuprojekteistanne tai kysymyksiä liittyen meidän ratkaisuihimme. Laittakaa siis jatkossakin joko kommenttia täällä tai meiliä, jos näistä aiheista jää jotain kysyttävää tai haluatte muuten vaan vaihtaa ajatuksia!
Tämä viikonloppu vierähti Sveitsin kansallispuiston maisemissa. Ajeltiin jo torstaina Zerneziin ja tehtiin perjantaina leirintäalueelta töitä, jotta päästiin heti viikonlopun alkaessa nauttimaan maisemista ja luonnosta. Kansallispuisto sijaitsee ihan Sveitsin itäkulmassa lähellä Italian rajaa ja sen laidalla sijaitsevaan Zernezin kylään ajoi Zurichista vajaa kolme tuntia. Oli hauskaa kävellä vuorimaisemissa, joissa ei näy kyliä, hissejä tai juuri muutakaan rakennelmaa. Sveitsissä hienoja maisemia on lähes joka puolella, mutta tuollaisia luonnontilassa olevia alueita on ehkä vähän vähemmän.
Sveitsin kansallispuisto on yksi Euroopan ensimmäisistä luonnonsuojelualueista (perustettu 1914) ja edelleen Sveitsin ainoa kansallispuisto, vaikka luonnonpuistoja löytyy kai muitakin. Kansallispuisto on perustettu luonnon suojelemiseksi ja siellä oli aika tiukat säännöt verrattuna esim. Suomen kansallispuistoihin: polulta ei saa poistua, mitään ei saa kerätä (harmi, koska polun varressa näkyi älyttömän paljon kanttarelleja) eikä puistossa saa yöpyä, paitsi yhdellä majalla, joka oli kylläkin nyt remontissa.
Puiston eri osiin pääsee Zernesistä bussilla. Meillä oli suunnitelmissa kävellä noin 20km lenkki, joten ajeltiin bussilla vähän matkaa P6-parkkipaikalle ja käveltiin sieltä Panoramaweg-polkua takaisin. Meidän piti jäädä yhtä pysäkkiä aikaisemmin, mutta ei huomattu painaa ajoissa nappia, niin tuli sitten pieni lisämatka. Käveltiin yhteensä noin 25 kilometriä, jonka aikana oli noin 1700m nousua ja 2000m laskua. Askeliakin kertyi lähemmäs 50 tuhatta, joten jalat olivat ja ovat edelleen aika väsyneet. Mutta maisemat olivat upeita.
Alkumatkan polku kulki aikalailla metsässä ja joen rantaa. Noin kolmen tunnin kävelyn jälkeen lähdettiin nousemaan ylös Murterpassille, josta oli hienot vuoristonäkymät joka suuntaan. Sieltä laskeuduttiin Chamanna Cluozzan hutille/majalle, joka oli tosiaan remontissa. Terassilla sai kuitenkin ostettua olutta (tietenkin) ja juustoleipiä, joissa oli ehkä enemmän juustoa kuin leipää. Majalta käveltiin vielä muutama tunti takaisin Zerneziin yhden pienemmän mäen kautta. Koko reissuun meni yhdeksän ja puoli tuntia.
Matkalla tuli muutamia ihmisiä vastaan, mutta välillä meni monta tuntia ettei nähty ketään, mikä oli tosi jännä, koska on kuitenkin vielä elokuu ja oli hyvä keli. Mutta se ei kyllä meitä haitannut. Nähtiin matkalla oravien ja lintujen lisäksi myös murmeleita ja gemssejä (piti googlettaa jälkikäteen, kun ei kyllä tiedetty mitä vuohia ne olivat), mikä oli aika hauskaa, koska yleensä vaelluksilla näkyy lähinnä lehmiä. Edelweisia on koitettu bongailla vuorilla kävellessä, mutta sen osalta ei harmillisesti tärpännyt vieläkään.
Kokonaisuudessaan oli tosi kiva käydä tuollapäin Sveitsiä ja nähdä eläimiä ja metsää. Ja tietysti vuoria. Oli myös hyvä ajatus mennä jo torstaina Zerneziin, niin pystyttiin ottamaan vähän rennommin perjantaina illalla ja jaksettiin kävellä hyvin koko lauantai, eikä silti ollut kiirettä pois. Tänään alkoi kuitenkin satamaan jo aamusta, joten päätettiin ajella suoraan kotiin lepäämään.
